Jazz

Mike Stern

Pitkästa aikaa tuli käytyä kunnon jazzkeikalla, kun tein pyhiinvaellusmatkan Mike Stern Quartetin (Stern – gtr, Alain Caron – bs, Lionel Cordew – drs, Bob Franceschini – tsax) keikalle Roomaan Villa Celimontanan jazzfestareille. Bändi soitteli materiaalia pääasiassa Play- ja Voices -levyiltä, ja pääosassa oli tietenkin Sternin chorusoitu soundi, säröllä ja ilman.

Ystäväni sanoi, että kuunnellessa olisi pitänyt hymyillä vieruskaverille aina, kun ”Sternin soolossa tulee pidätettyjä purkauksia”, mutta näin menetellen olisi saanut kieriskellä hiekalla suurimman osan keikasta. Stern ei kitaristina ehkä ole maailman luovin ja mielikuvituksellisin, mutta muutamia omia juttujaan hän osaa kierrättää ja uusiokäyttää kerta toisensa jälkeen luovasti, ilman että se kuulostaisi liian puuduttavalta.

Edellinen tekstikappale on kuitenkin aivan liian latistava kuvaus Sternin soitosta, jossa rock- ja jazz-sävyt yhdistyvät hienolla tavalla. Sooloissa Stern pääsi todella hienoihin sfääreihin. Sooloilussa usein toistuva kaava, jossa aloitetaan rauhallisesti cleanillä ja sitten vaihdetaan kliimaksin lähestyessä rockmaisempaan säröön, oli leppoisa kehys mielikuvitukselisille kehittelyille.

Bändin muut jäsenet kunnostautuivat solisteina myos, ja varsinkin Cordew’n ja Franchescinin soitto oli vähällä tiputtaa Sternin taustemmalle. Parituntisen keikan aikana oli reilusti tilaa sooloilla, ja lopputulemana olikin mahtava keikka, johon ei juuri mitäänsanomattomia hetkiä mahtunut.

Konsertin järjestelyissä oli muuten erittäin hieno idea: vanhan palatsin pihalla oli lavan edessä tosifaneille kymmenkunta penkkiriviä, ja taaempana 5-6 hengen pöytiä, joihin myös tarjoilu pelasi koko ajan. Tämän ansiosta pystyivät konsertista nauttimaan toisiaan häiritsemättä niin musadiggarit kuin kaveriporukan kesken fiilistelijätkin.

Pistä jakoon:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on StumbleUpon