Mainiolla Jyzzin porukalla tehtiin jälleen vuotuinen viikonloppureissu Ylläs Jazz Blues -festareille. Sama meno on jatkunut jo muutamia vuosia, ja YJB on aika mukava paikka kokea lyhyessä ajassa kelpo annos bändejä. Miljöö on etelän miehelle aina yhtä henkeäsalpaava, ja sympaattiset lappihenkiset ravitsemusliikkeet muuttuvat öisin kuumia rytmejä sykkiviksi noidankattiloiksi.
Se kliseistä – ensimmäinen kosketus festarin tarjontaan oli perjantaipäivällä Ylläspirtin rinneravintolassa soittanut Strange Fruit Blues, jonka raaka bluesrock villitsi yleisön kirjaimellisesti ulostalutuskuntoon.
Epäuskoisena poistuin alkuillaksi mökille valmistautumaan iltaan, jossa oli luvassa mm. Teemu Viinikainen Trio. Mainiosti bändi kuvioikin melko modernistista jazziaan, jossa Viinikaisen kanssa jammasivat Joonatan Rautio fonissa, Timo Hirvonen bassossa ja Jussi Lehtonen rummuissa. Hirvosen soitossa kuului maukkaita Jaco-aavistuksia, liekö kevään projektin ansiota. Ikävän meluisa yleisö valitettavasti romutti osan herkemmistä biiseistä, kun soittoa oli vaikea kuulla kevään markkinointistrategian puimisten alta.
Vakavista jazz-syövereistä vaihdoin Äkäshotelliin, jossa pääsisi kuulemaan Ebo Shakoor Bandiä ja Ladies First Big Bandiä. Ebo oli viime kesänä Summer Jazzeilla, ja miehen monipuolinen musikaalisuus piti käydä jälleen tsekkaamassa. Perjantain ohjelmisto oli bluesvoittoinen, joten bailukansa pääsi fiilistelemään lattialle ja kitaristi Juhani Syrjälä esittelemään tilutaitojaan. Lauantain keikka oli kuulemma ollut enemmän jazzsävytteinen (bändikin piti siitä enemmän), mutta hyvän fiiliksen nostattaja Ebo toimi jo perjantainakin.
Ladies First Big Bandilläkin oli kaksi erilaista settiä: perjantaina discoa ja lauantaina swingiä. Ebon jälkeen tuli heti tuo discosetti, joten jäin kuuntelemaan odottaen… Niin, mitä? Orkesteri soitti alkuperäisesityksille todella uskollisesti 70-luvun discomegahittejä, ja solisti Rose-Marie Backström pääsi revittelemään kotikentälleen, siltä ainakin kuulosti. Jotenkin kuitenkin saatoin odottaa, että sovitukset olisivat olleet enemmän bigbandmäisiä – nyt soitto raikasi ”kuin levyltä”. Tämä on tietysti vain oma ongelmani…
Lauantain keikkojen kuuntelun aloitus meni kuralle, kun yllättävän pitkään kestäneen taksin odotuksen jälkeen Winter Jazz Camp oli jo ehtinyt vetää settinsä läpi. Kyseessä oli viikon kestänyt yhteispohjoismainen jazzpopiskelijoiden kurssi, jossa opettajina olivat Chris Rover ja Jeremy Price.
WJC:n jälkeen tuli kuunneltua vielä Christian Roverin trioa, Emma Larssonia Keskitapio & Seebeck Quartetin säestyksellä sekä Jenny Robson Bandiä. Näistä Roverin ja Larssonin vedot olivat aika perusjazzia (Larssonilla tosin Sinatra-teemalla), ja Robsonin yhtye luotti trendikkääseen r ’n b -tyyppiseen ilmaisuun. Mainiota.
Keskustelimme paluumatkalla aiheesta, ettei kaikesta voi enää vaikuttua niin syvästi kuin nuorena… Kun esim. omassa tapauksessani tulee kuunneltua ehkä 30 – 40 keikallista pelkästään jazzia vuodessa, niin onko siinä sittenkin liikaa? Toisaalta, tarjontaan tekee mieli perehtyä mahdollisimman laajasti, varsinkin kun kotikaupungissa on siihen erinomaiset mahdollisuudet.
Joka tapauksessa, onnistunut festivaali tuli koettua jälleen kerran. Ainoa asia, mikä viikonlopussa jäi harmittamaan, oli se, että Jazz Barissa olisi ollut kahtena iltana Karaoke Fun Club, jossa soittelivat mm. Johanna Försti, Marika Tuhkala, Tuomo Dahlblom, Antti Kleemola, Tuomo Prättälä jne. Harmittavasti taaskaan ei voinut kaikkea saada…