Festarit Jazz

Keitele Jazz 2004

Billy CobhamHuh huh, tämän vuoden Keitele Jazziin tuli osallistuttua monessa ominaisuudessa… Soiteltiin basisti Tero Tuovisen kanssa pari keikkaa, arvostelin perjantaipäivän Keskisuomalaiseen ja tein vielä Billy Cobhamista haastattelun.

Perjantain ja lauantain jazzkeikat tuli tietysti seurattua mielenkiinnolla. Homma alkoi tutusti Otra Vezin keikalla, joka olikin melkomoisen hyvä. Orkesteri soitti tiukasti kuin ajatus, ja alkuillasta puheensorinakaan ei vielä häirinnyt. Pyysalon ja Heermannin soolot toimivat hienosti, ja muutenkin keikka oli melko jyräystä, vain pari – kolme hitaampaa biisiä oli otettu mukaan. Mutta mikäpä siinä, hieno meininki joka tapauksessa. Ainoastaan Markus Elglandin juonnot eivät tällä kertaa olleet tavanomaisen kyynisiä.

Juonto-osastolla veti pidemmän korren Trio Töykeiden Iiro Rantala, joka voisi varmaan luoda kohtalaisen uran stand-up -koomikkona (ainakin jossain muusikkokuppiloissa). Töykeät noin muuten soitti mielestäni aika tasapaksusti, vaikkakin bändin tasapaksu ei mitenkään huono ollutkaan. Töykeiden keikalla huomio jotenkin aina kiinnittyy jäsenten kikkailuun, ja konsertin kaaren aistiminen on aika vaikeaa.

Kaarta jäi kaipaamaan myös Funk Club Helsinki Brass Bandin soitantaan, joka punnertaa New Orleans -taustaisesti. Biisivalinnat eivät ole niitä perinteisimpiä, vaan kuulijaa hellitään / rangaistaan esim. Kauniiden ja Rohkeiden teemalla tai Don’t Worry, Be Happyllä. Monilla tuntui olevan bändiä kuunnellessa hauskaa, enkä minäkään valita.

Lauantain avaajana toimi Miroslav Vitous & Franco Ambrosetti Duo. Kontrabasson ja trumpetin voimalla kaksikko tulkitsi ikiaikaisia jazz-standardeja, mutta onneksi usein aika tunnistamattomiksi muokattuina. Varsinkin Vitousin soittoa kuunteli mielellään – hyvällä tekniikalla tuotettua tyylikästä soittoa.

DoppelmoppelTyylipisteitä aivan yhtä paljon ei voine antaa seuraavaksi soittaneelle Doppelmoppelille, mutta minkä he siinä häviävät, niin ennakkoluulottomuudessa voittavat. Free jazz oli homman nimi, ja Doppelmoppel lienee sillä alalla yksi kyvykkäimmistä. Tosin hieman hiertää se, että pari-kolme vuotta sitten Tampereella bändi kuulosti jokseenkin samalta (samaa mieltä oli nimettömänä pysyttelevä tuttava), joten missä on kehitys, aitojen kaataminen? Sitä odotellessa…

Larry CoryellBilly Cobhamia taisi suurin osa yleisöstä tulla odottelemaan. Huippubändihän miehellä oli kasassa, ja soitto tuli viimeisen päälle, mutta tylsähköt biisit hieman pilasivat tunnelmaa. Mutta eipä silti, hyvä keikka tämäkin. Larry Coryellin soolot tuntuivat kyllä liian pitkiltä… Tosin kyllähän siellä maukasta fuusio-asiaakin tarjoiltiin, ei siinä mitään.

(Keitelekuvat: Sami Ruuhinen)

Pistä jakoon:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on StumbleUpon