“Kotipelto kertoi ennen keikkaa, että kappaleen sävellajia oli jouduttu nostamaan jopa oktaavilla ylöspäin, jotta komeaääninen laulaja pystyisi sen vetämään.” (näin kertoo Iltalehti). Olisiko kerralla pitänyt nostaa sävellajia vaikka ihan kolmella oktaavilla, niin olisi mennyt vielä korkeammalta… Musatoimittajat teoriatunnille :)
Pepe Willberg on tietenkin yksi suomalaisen popmusahistorian suurista ikoneista, jonka käväisin kuuntelemassa 4.9. Kappaleisto oli varmasti useimmille tuttua - tuli Rööperiin, Aamu, Elämältä kaiken sain, Sinua sinua rakastan ja niin edelleen. Willberg on edellämainittujen klassikoitten ja monen muunkin biisin melko verraton ja tunteikas tulkki. Lisäksi uusi Point-X -bändi on nimestään huolimatta svengaava orkesteri, jossa varsinkin kitaristi Saku Mattila pääsee fiilistelemään sielun täydeltä.
Roger Waters on julkaissut kaksi uutta biisiä, joita voi kuunnella artistin saitilla.
John Coltranen mahtavaa musiikillista perintöä innostuu aina tasaisin väliajoin joku coveroimaan. Tämän syksyn tarjokas on skandinaavis-legendaarinen Jukka Tolonen bändeineen - etukäteisodotus pääsi siis kasvamaan melkoisiin mittoihin. Baarikin oli kuin ammuttu täyteen (niin tosin yleensä aina kun Tolonen on soittamassa).
