Lähettämö

Sinikka Langeland & Nordic Stars

Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisalissa oli keskiviikkona 27.10. tarjolla nimekkäiden jazzmuusikoiden tahdittamaa ambientvaikutteista kansanmusiikkia. Sähkökannelta soittava norjalaislaulaja Sinikka Langeland oli koonnut ympärilleen melkoisen joukon pohjoismaisia tähtiä.

» Lue koko juttu

John Peel kuollut

BBC:n legendaarinen rock-toimittaja John Peel kuoli sydänkohtaukseen lomamatkallaan Perussa. Otamme osaa.

How Many Sisters & Kirmo Lintinen Trio

Jopa olikin kulunut aikaa siitä, kun viimeksi kuulin How Many Sistersiä. Torstaina 21.10. onneksi tarjoutui siihen mahdollisuus, kun ryhmä saapui Jazz Bariin.

Keikka olikin hyvä, ellei jopa erinomainen. Biisien tulkinnat olivat tuoreen kuuloisia, vaikka settilistaan kuuluikin Stolen Momentsin kaltaisia ikäloppuja vetoja… Mutta erityisesti Anne-Mari Kähärän omat sävellykset toimivat hienosti, ja niissä oli lyyriselle Lintisen triolle sopivaa kompattavaa ja Sistersille laulettavaa. Pitkän uran tehneen bändin ja laulajien yhteistyö sujui luontevan saumattomasti. Kannattaa kuunnella!

Kiertuetta on vielä jäljellä:
26.10. Joensuu / Konservatorion konserttisali
27.10. Savonlinna / Oopperakellari
10.11. Raisio / Martinsali
11.11. Helsinki / Savoy-teatteri

Feeniks-klubi Helsingissä

Sibelius-Akatemian järjestämä Feeniks-klubi tarjoaa torstai-iltaisin mielenkiintoisia konsertteja baaritunnelmissa. Musiikki esittelee Akatemian koko musiikkikirjoa jazzista liediin ja kurkkulaulusta elektroniseen kokeiluun. Infoa esiintyjistä löytyy Akatemian sivuilta.

Metheny matkalla ylös

Tammikuussa 2005 julkaistaan Pat Metheny Groupin seuraava levy “The Way Up”. Kyseessä on lähes 70-minuuttinen teos, joka Methenyn sanoin tulee olemaan “kunnianhimoisin hankkeemme yhtyeenä, enkä koskaan ole ollut näin innoissani”. Saapa nähdä! PMGLN pitänee ajan tasalla…

Torstaina 28.10. klo 21:00 Teemu Viinikainen soittaa Klaus Kurjessa Helsingissä Methenyn biisejä, kannattanee tsekata jos sattuu kulmille.