Jazz

Joona Toivanen Trio

Vapaa-ilta Helsingissä 25.10. – ja Umo Jazz Housessa soittaa tietenkin Joona Toivanen trio. Tätä bändiä on tullut kuultua jo muutaman kerran – mutta ei yksi lisäkertakaan pahaa tee, varsinkin kun uusi levy on tekeillä ja ehkäpä uutta materiaaliakin kuultavana?

Ja sitähän tulikin. Konsertin ensimmäinen puoliaika tuli enimmäkseen uusia kappaleita, joissa bändin arkaais-romantillinen ilmaisu oli jälleen ottanut harppauksia eteenpäin varsinkin Joonan uusissa biiseissä, ja rumpali Olavi Louhivuorella oli enemmän solistista vastuuta kuin aiemmin. Louhivuori-kustomoitu rumpusetti todistettavasti on varsin melodinen soitin, vaatien tosin soittajaltaan melkoisesti mielikuvitusta.

Pistä jakoon:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on StumbleUpon