Paul Gilbert
En ole ikinä ollut mikään tilukitaroinnin yletön ystävä, mutta amerikkalaisen Paul Gilbertin blues-pohjainen shreddaus on aina miellyttänyt. Paikalle oli siis mentävä, kun taiteilijan kiertue ulottui jopa Suomeen asti.
Tavastia oli loppuunmyyty, joka yllättäen tuntui olevan Gilbertille kova juttu. Väkeä olikin kivasti liikkeellä, ja ehkä vain Steve Vain keikoilla muistan nähneeni yhdellä kertaa enemmän kitaristeja. Hyvä tietysti niin, sillä Gilbertin letkeän asenteen ja huumorintajun yhdistettynä tarkkaan soittoon soisi leviävän laajemmallekin!
Bändin kiertueaikataulu näytti todella tiukalta, mutta siitä huolimatta heistä irtosi letkeä ja energinen show. Suurin osa materiaalista oli tietysti Gilbertin soolomatskua, mutta myös pari Mr. Bigin ja Racer-X:n biisiä oli kelpuutettu mukaan – tuloksena yllättävän sympaattinen ja lämminhenkinen show, jossa maukas virtuoosikitarointi sai hyvät takapotkut taitavalta bändiltä (muiden nimet pääsivät valitettavasti jo unohtumaan). Erikseen täytyy vielä mainita Gilbertin korviahivelevän hyvä soundi.
Loppukiertueelle Etelä-Eurooppaan ehtii vielä, mikäli lähempänä olleet keikat jäivät väliin. Luonnollisesti myös YouTubesta löytyy muutama videopätkä keikalta.
Arkistot
Paikat
Aaltosali Gdansk Hartwall Areena Hemingway's Imatra Jazz Bar Jazz Cafe Istanbul JKL jäähalli Jumo Jazz Club Juttutupa Kamarimusiikkisali Kåren Lutakko Nardis Jazz Club Nikolainkulma Poppari Provinssirock Red Neck Siltasali Tabasco Taulumäen kirkko Tavastia Tullikamari UMO Jazz House Vakiopaine Villa Celimontana Wembley Arena















