Festarit

Ilosaarirock 2013

Eipä liene nykyaikoina enää muuta yhtä leppoisaa festivaalia kuin Ilosaarirock (paitsi tietenkin Naamat!). Itse pääsin vasta nyt ensimmäistä kertaa paikalle, ja nopeasti huomasi, että kaikki hyvän fiiliksen ylistykset, joita ihmisiltä on kuullut vuosien saatossa, ovat ihan totta.

Roller Derby

Roller derbyllä oli mahtava aloittaa festari. Mukava laji seurata, varsinkin kun selostaja selitti miksi niitä pisteitä taas tuli.

Nightwish

Nightwish toimi todella hyvin Floor Jansenin kanssa. Tässä viimeinkin laulaja, jollaista bändiin on kaivattu kaikki nämä vuodet.

Von Hertzen Brothers

Vuosien tunnustelujen jälkeen tämä oli keikka, joka avasi minulle VHB:n musan. Biisit toimivat, soundit oli hyvät, esiintyminen vimmaista. Miksei se aina välity levyiltä? VHB:tä kannattaa selkeästi mennä keikalle kuuntelemaan aina kun pystyy.

Michael Monroe

Michael Monroe oli oma energinen itsensä. Rokki toimii. Rummuissa Mikko Kaakkurinniemi päivän kolmannella keikallaan – kantsi lähteä Joensuuhun asti soittelemaan!

Squarepusher

Squarepusherista ei ollut oikein mitään havaintoa etukäteen, mutta kannattipa raahautua katsomaan. Todella brutaalin elektrotykityksen piti elävänä livenä soitettu (välillä hyvinkin voimallisesti efektoitu) basso ja huikeat musaan reagoivat 8-bit -screenit.

Sigur Rós

Huipennus oli tietenkin Sigur Rós, jonka julkistuksen jälkeen v. 2012 joulukuussa festarilippu oli tilattu n. 1 minuutti myöhemmin. Aivan käsittämättömän laajalla tunneskaalalla toimiva bändi vaihtaa ilmaisussaan valtaisasta äänimaisemien vyörytyksestä särkymisen partaalla olevaan herkkyyteen, ja kaikki kuulostaa oikealta ja hyvältä.

Kannattaa ehdottomasti katsoa esiintyminen iTunes-festivaaleilla ja sitten hoitaa liput seuraavalle itselle sopivalle bändin keikalle.

Pistä jakoon:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on StumbleUpon