Pave Maijanen herätti teini-ikäisessä kirjoittajassanne ristiriitaisia tuntemuksia: 80-luvun Suomessa Jano-, ja Lähtisitkö-videot veivät aivan liian usein arvokasta Hittimittarin lähetysaikaa paljon odottamiltani heavybändien videoilta, mutta toisaalta miehen nimi mukana oli esim. suuresti fanittamani Dingon julkaisuissa. Sittemmin suhtautumisen on tasaantunut etäisen kunnioituksen tasolle. Tahti kuitenkin kiihtyy, sillä nyt taisi tulla vuoden sisään kolmas kerta kun olen Maijasen keikalla. Olenko tulossa faniksi?
Red Neck täyttyy laiskahkoon tahtiin, ollen kuitenkin ihan kohtuullisen kansoitettu Paven astellessa lavalle itsevarmasti, mutta nöyrän varovaisesti hymyillen. Ensimmäinen biisi on Fever, jonka keikkasuosiota alati ihmettelen. Jos ja kun omaa laadukasta tuotantoa riittää, miksi jyystää läpi tätä? Samaa mietin Maaritin keikalla JKL Kesässä viime kesänä. Voihan tietysti olla, että kyseessä on jonkinlainen rentoutumisriitti, löysät pois ennen kunnon vetoja.
Uusimmalta, Kaikessa rauhassa -levyltä (”jota on myyty noin 30 kappaletta”) tulee jopa neljä kappaletta: Rikkinäinen villasukka, Kaikessa rauhassa, Suomalainen unelma ja Sä peset lattiaa. Kappaleet kuulostavat perustelluilta ja hienoilta valinnoilta Jano-, Ikävä-, Lähtisitkö-, Pidä huolta – ynnä muiden legendaarisessa asemassa olevien kappaleiden keskellä.
Pave Maijanen ja kitara toimii. Martin-akustisessa on hieno soundi, jolla säästeliään tyylikkäästi komppaillaan läpi isommat ja pienemmät hitit. Kitarassa soi koko ajan juuri oikeat äänet, jotka yhdessä laulumelodian kanssa panevat kappaleiden harmoniat soimaan rikkaasti.
Lauluääni (tietenkin kera valtavan karisman ja lavaläsnäolon) pitää yleisön otteessaan hämmästyttävän hyvin. Pave itsekin kiittelee ilmiötä ainakin joka toisen biisin jälkeen – ja joka toisen jälkeen otetaan välihuikka. Maijanen kertoo, ettei tämä ole piilomainontaa, vaan ihan rehellistä myynnin edistämistä. Toivottavasti tämän raportointi ei saata taiteilijaa ongelmiin.
Keikan aloitus kymmeneltä olikin todella toimiva juttu, eikä esiintyjän tarvinnut taistella yleisön juopunutta mölinään vastaan kuin vasta parin viimeisen biisin aikana. Huikeaa itsevarmuutta osoitti nainen, joka meni juuri ennen encorea pyytämään, että Maijanen soittaisi lisää, ”koska me tultiin vasta just sisään”.