Pekka "Pexi" Olkkonen tiluttaa.
Metal

Stam1na – Rahasta ja rakkaudesta 2017

Setlist.fm:n mukaan olen ollut Stam1nan keikalla tämä mukaanlukien 11 kertaa. Pari niistä on jäänyt mieleen ehkä jopa lähtemättömästi: vimmainen Provinssirockin päiväkeikka 2005; tai 2012 pari Lutakon keikkaa. Bändillä on aina mieletön energia, soitto kulkee tinkimättömän hienosti ja biisit ovat mahtavia.

Rahasta ja rakkaudesta -kiertueen Virgin Oilin keikka jäi mieleen muista syistä, nimittäin ikinä ei ole ollut niin vaikea kuulla bändiä kuin nyt. En tarkoita etteikö volyymiä olisi riittänyt, koska sitä riitti – en vain kuullut muuta kuin epämääräistä jylinää. Menin ensin aika lavan eteen, sitten kauemmas, tiskille, kuuntelin tulpat päässä ja ilman, mutta suurimmasta osasta musaa en saanut mitään selvää. Tätäkö se tarkoitti, kun vanhemmat aina sanoivat, ettei lempibändieni levyistä ”saanut mitään selvää”? Jotain todella kummallista oli korvakäytävissä menossa tuona iltana.

Biisit tunnistin vain vaivoin. Muuri on yksi suosikeistani, ja sitä bändi ehti soittaa kertsiin asti, ennen kuin tunnistin. Kokemus oli todella hämmentävä. Ympärillä ihmisistä näki, että heitä sama asia ei vaivannut, vaan pitti pyöri ja kaikin puolin kaikki näytti niin mainiolta metallikeikalta kuin Stam1nalta voi odottaakin. Keikan aikana tissuttelin 2 olutta, joten mistään sekavuustilastakaan ei ollut kyse.

Keikan aikana sattui kaikenlaista, josta minulla ei ollut hajuakaan. Hyrde katosi lavalta joksikin aikaa, jonka Kaikka ilmeisesti selvitti koska puhui yhdessä vaiheessa mikkiin jotain, mutta en pystynyt erottomaan sanaakaan. Kuisma Aalto ja Ultima Foole kävivät fiittaamassa yhdessä kappaleessa, mutta en kuullut siitä juuri mitään. Ihmiset juttelivat jotain, ja hymyilin takaisin ja toivoin, ettei se ollut mikään kysymys.

Loppupuoliskolla pelasin viimeisen ässän hihasta ja tungeksin miksauspöydän lähistölle. Siellä sain encore-biiseistä paremmin kiinni. Ajattelin, että ehkä tämä koko tapaus oli vain minulle tarkoitettu muistutus siitä, miten itsestään selvänä joskus pitää sitä, että kuulee ja pystyy ymmärtämään kuulemansa. Tämän tapauksen jälkeen olen ollut bänditreeneissä ja muilla keikoilla tulpat päässä ja hiljaisemmilla keikoilla ilman, ja mitään vastaavaa ei ole sattunut, vaan taas on onneksi päässyt kuulemaan hienoa musiikki oman soitannan lisäksi.

Huom! Tämä kirjoitus ei ole mikään huonoista soundeista valitus, vaan omalle kohdalle sattuneen oudon illan kuvaus.

Pistä jakoon:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on StumbleUpon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *