Suede Sideways-festivaaleilla
Rock

Suede ja Sideways

Tunnustan, että ainoa syy mennä tänä vuonna Sidewaysiin oli Suede. Muitakin bändejä tuli koekuunneltua, mutta minkä teet kun ei vaan nappaa. En tarkoita etteikö tarjonta olisi ollut hyvää: kuulin paljon kaunista, tasokasta ja luovasti tehtyä musiikkia, oivaltavia soundeja, persoonallisia artisteja. Välillemme jäi kuitenkin pieni tyhjyys, jonka ylitsepääseminen ei nyt vaan onnistunut. Vain Uncle Acid & The Deadbeats jäi sillä tavalla mieleen, että on kiinnostanut kuunnella jälkikäteen.

Päälavan tyhjennyttyä Chisun jälkeen olinkin siis aivan kypsä käyttämään yhden festaritunnin Sueden odottamiseen. Bändi on muodostunut itselle tärkeäksi oudolla tavalla, vain musiikin kautta. En ole koskaan edes selvittänyt keitä bändissä soittaa. Brett Andersonin ja Bernard Butlerin nimien kuulemiselta ei tietenkään ole voinut välttyä, mutta muuten olen jättänyt kaikki ulkomusiikilliset asiat

Minulle tärkein levy on Coming Up, jonka biisit ovat liittyneet moneen elämänvaiheeseen ja sanoituksissa on mahtavaa tyhjyyden ylistystä. Yksinkertaisuudessaan tajuttoman hienoja melodioita soitettuna juuri oikealla tatsilla. Suede tarjoilee minulle jotain sellaista eeppisyyttä, joita en tavoita muiden popbändien kanssa.

Odotukseni olivat siis pilvissä vuosien ja vuosien etäisen fanitukseni jälkeen – ja onneksi kaikki täyttyivät. Brett esitti kappaleita suurieleisesti, soundit olivat hyvät ja settilistakin aivan hyvä. Pari omaa suosikkibiisiä jäi pois mutta ei haittaa. Pääsin jopa kättelemään Brettiä yhden yleisön joukossa vierailunsa aikana. Tämä oli kaikin puolin mieleenpainuva veto, jonka jälkeen ei tehnyt mieli jäädä jäähdyttelemään Ruusujen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *