Aleksi

Nieminen & Litmanen

Sain paikattua erään ammottavan aukon musiikillisessa sivistyksessäni, kun onnistuin viimein raahaamaan itseni Niemisen & Litmasen keikalle Poppariin. Levyltä bändi sentään oli entuudestaan tuttu, mutta livekohtaaminen oli siirtynyt syystä tai toisesta.

JKL Summer Jazz 2008

Pitkään odottamani Jyväskylä Summer Jazz -festivaali koitti viimeinkin, mutta samalla iski aivan hirveä kesäkuume ja flunssa. Ehdin kuunnella ainoastaan avajaisillan Quinteto Fuegon konsertin, joka oli lupaava alku kiinnostavalle festarille. Yöllä kuitenkin iski kuume ja oli poissa pelistä pitkälle seuraavalle viikolle.
Netistä löytyi jonkin verran matskuja:
· Juhan viralliset festarikuvat Summerjazz.netissä
· Summer Jazz -kuvia Flickrissä
· Somethin’ Else -videoita: [...]

Zappaa

Kaveri suositteli joku aika sitten jälleen kerran Frank Zapan tuotantoon tutustumista. Ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään. Z:n tuotantoa olen silloin tällöin kuunnellutkin vuosien aikana, mutta lopullinen “aukeaminen” antaa edelleen odottaa itseään. Sen pohjalta mitä on tullut kuunneltua, tuntuu että Zapan suurin anti on sävellyspuolella, koukeroisissa rakenteissa ja teemoissa teemoissa, ennakkoluulottomuudessa ja musiikillisessa huumorissa. [...]

Kumpulan kyläjuhlat

Kalenterista näkee, että kesä alkaa saapua ja festarijalka vipattaakin jo kovasti. Summer Jazzia odotellessa käväisin töissä Kumpulan kyläjuhlilla. Ohjelma oli mielenkiintoinen: lauantai-iltapäivänä esiintyi peräkkäin Acorn, The Flaming Sideburns ja Lentävä Siemen! Lisäksi lavalle pukkaa esim. Taneli Mäkelä, Sami Saari, Jonna Kosonen ja monet muut.