Täällä Jyväskylässä oli jo pitkään odotettu, koska pääsisi taas Yllästunturin maisemiin jazzia kuuntelemaan. Jo aika mones Ylläs Jazz Blues tapahtui viime viikonloppuna, ja reilu parikymmenen hienon Summer Jazz -työntekijän kanssa kävimme katsastamassa tunnelmat.
Sain paikattua erään ammottavan aukon musiikillisessa sivistyksessäni, kun onnistuin viimein raahaamaan itseni Niemisen & Litmasen keikalle Poppariin. Levyltä bändi sentään oli entuudestaan tuttu, mutta livekohtaaminen oli siirtynyt syystä tai toisesta.
Pitkään odottamani Jyväskylä Summer Jazz -festivaali koitti viimeinkin, mutta samalla iski aivan hirveä kesäkuume ja flunssa. Ehdin kuunnella ainoastaan avajaisillan Quinteto Fuegon konsertin, joka oli lupaava alku kiinnostavalle festarille. Yöllä kuitenkin iski kuume ja oli poissa pelistä pitkälle seuraavalle viikolle.
Netistä löytyi jonkin verran matskuja:
· Juhan viralliset festarikuvat Summerjazz.netissä
· [...]
Soololevyn teko on monelle artistille kova paikka. Yksin soittaessa uppoaa helposti oman instrumentin kanssa kikkailuun ja hyvän musiikin teko unohtuu. Bändi ei olekaan soittamassa mukana, ja omasta päästä pitäisi pulputa kaikki ideat joiden mukaan musiikki kasvaa, joihin reagoidaan.
Loppuun asti intensiteettinsä säilyttävän soololevyn tekoon ei moni pysty – mutta Olavi Louhivuori pystyi.
Jälleennäkemisuutisia myös fuusiomaailmasta: Chick Corea, Al DiMeola, Stanley Clarke ja Lenny White aikovat yhdistyä jälleen! Siitähän syntyy tietenkin legendaarinen, viimeksi 70-luvulla yhdessä soittanut Return to Forever -yhtye. Bändi tekee 40-50 keikkaa Atlantin molemmin puolin, mutta uusista levytyksistä ei ole vielä ollut puhetta.
Yhdestoista Summer Jazz sisälsi taas monenmoista rytmimusaa, uusia ja vanhoja tuttavuuksia 7. – 10.6.
Lähes täysi jazzbaarillinen väkeä oli saapunut hakemaan kuuloelämyksiä Husband-jamiyhtyeen voimafuusiosta keskiviikkona 2.5.
Quinteto ¡Otra Vez! on tehnyt huikeaa työtä rekonstruoidessaan Astor Piazzollan nuevo tangoa tämän päivän musadiggarin kuultavaksi. Tilaisuus todeta orkesterin nykykunto avautui Vakiopaineessa 9.4.
Pieni lomaretkeni suuntautui tänä vuonna Istanbuliin, jossa mahtavien maisemien, historiallisten nähtävyyksien ynnä muiden lisäksi toimii eläväinen jazz-scene. Reissun ajalle oli tarjolla monenlaista kiinnostavaa: Telvin, Mike Stern, Group Passiflora, A Capella Boğaziçi ja monta muuta.
Pat Metheny tunnetaan innokkaana uusien teknologioiden omaksujana. Uudehkoa podcast-villitystä käytetään nyt Song X -levyn (Metheny, Ornette Coleman, Charlie Haden, Jack DeJohnette & Denardo Coleman) 20-vuotisjuhlapainoksen markkinoinnissa. Podcast (tai tässä tapauksessa podumentary) on kyllä kiinnostavaa kuultavaa tämän merkkiteoksen syntyvaiheista. Toivottavasti vastaava tyyli yleistyisi enemmänkin! Sitä odotellessa käy lataamassa Song X -podcast – saatavana on sekä [...]
Arkistot
Paikat
Aaltosali Gdansk Hartwall Areena Hemingway's Imatra Jazz Bar Jazz Cafe Istanbul JKL jäähalli Jumo Jazz Club Juttutupa Kamarimusiikkisali Kåren Lutakko Nardis Jazz Club Nikolainkulma Poppari Provinssirock Red Neck Siltasali Tabasco Taulumäen kirkko Tavastia Tullikamari UMO Jazz House Vakiopaine Villa Celimontana Wembley Arena











