Islantilainen K-Trio on viimeisin Young Nordic Jazz Comets -kisan voittaja. Kuuntelin sitä aluksi korvat höröllä koska keikan alkupuoli tarjosi [...]]]> Täällä Jyväskylässä oli jo pitkään odotettu, koska pääsisi taas Yllästunturin maisemiin jazzia kuuntelemaan. Jo aika mones Ylläs Jazz Blues tapahtui viime viikonloppuna, ja reilu parikymmenen hienon Summer Jazz -työntekijän kanssa kävimme katsastamassa tunnelmat.

Islantilainen K-Trio on viimeisin Young Nordic Jazz Comets -kisan voittaja. Kuuntelin sitä aluksi korvat höröllä koska keikan alkupuoli tarjosi mukavan kuuloista modernistista fiilistelyä. Setin jatkuessa lupaukset sitten jäivät mielestäni vähän lunastamatta – biiseissä oli kyllä kivoja melodioita, mutta sooloilu ei tarjonnut sinänsä mitään kovin ihmeellistä. Ehkäpä YNJC:n aiemmat, jotkut varsin räväkätkin, voittajakokoonpanot saivat odotukset hieman väärään suuntaan. Luokittelisin bändin toistaiseksi tylsästi “ihan kivaksi pianojazziksi”, mutta ehkäpä aika tuo ilmaisuun hieman lisää syvyyttä.

Viinikainen-Kannaste-Riippa trion fiilistely veikin kuulijan sitten astetta syvemmälle. Trion jokaisella jäsenellä riitti solistista sanottavaa ja bassoton trio kuulosti miellyttävän kuulaalta samalla tarjoten kitaristi Viinikaiselle laajasti maalailutilaa. Rumpali Riippaa en ollut kuullut aikoihin, ja hänen räiskyvää soittoaan oli todella ilo kuunnella, ja Kannasteen fonivyörytykset toimivat tällä pohjalla säväyttävästi.

Sawadu on Pariisista ponnistava senegalilais-kamerunilais-ranskalainen trio, jonka musiikissa arvattavasti oli reippaasti afrotyyppistä poljentoa. Tavallinen neljäänlaskija saattoi olla keikan aikana melkoisen hukassa orkesterin hämmästyttävän monipuolisen rytmisen ilmaisun kanssa. Kitaristi Hervé Samb ja rumpali Brice Massy leijuivat omissa sfääreissään basisti Hubert Dupontin hieman aristokraattisemman bassottelun päällä. Vaikka tämä ei aivan mielimusaani ollut, niin hienosti soitettu että pakko digata!

Verneri Pohjolan Miles Davis -tribuutti oli sitten juuri sitä mitä antoi odottaakin – tyylillä toteutettu kokonaisuus, jossa Pohjolan hienostunut tyylitajuisuus pääsi leijailemaan hienon bändin (Kaisa Kulmala – pno, Kannaste – sax, Ville Herrala – bs, Riippa – drs) yllä. Biisivalikoima ulottui Milesin cool jazz -ajoista sähköisen kauden tuotantoon. Grrrrreat!

K-trio ja Sawadu kiertävät vielä muutakin Suomea, joten kannattaa käydä itsekin toteamassa päivän kunnot.

Yleisöä oli mukavasti paikalla, kun voimaduo kipusi lavalle. Ensimmäisistä tahdeista lähtien oli selvää, miten bändin “Scandinavian Action Jazz” toimii – urkuri Nieminen vei [...]]]> Sain paikattua erään ammottavan aukon musiikillisessa sivistyksessäni, kun onnistuin viimein raahaamaan itseni Niemisen & Litmasen keikalle Poppariin. Levyltä bändi sentään oli entuudestaan tuttu, mutta livekohtaaminen oli siirtynyt syystä tai toisesta.

Yleisöä oli mukavasti paikalla, kun voimaduo kipusi lavalle. Ensimmäisistä tahdeista lähtien oli selvää, miten bändin “Scandinavian Action Jazz” toimii – urkuri Nieminen vei biisejä eteenpäin ja rumpali Litmanen komppasi tiukasti räiskähtelevällä mutta perinteitä kuitenkin kunnioittavalla tyylillään.

Biisimateriaali svengasi kivasti mutta toisaalta oli aika samankaltaista. Varmaan fiiliksestä riippuen tuo on hyvä tai huono asia, jos olisi itse ollut menopäällä, mikäs siinä, mutta nyt jäin vähän kaipaamaan enemmän nyansseja ja vaihtelua. Toki tämä orkesteri ei olekaan mikään mietiskelevän, syvällisen kuvioinnin lipunkantaja, vaan meininki on aina reippaanlaista. Ja hyvä niin!

Netistä löytyi jonkin verran matskuja:
· Juhan viralliset festarikuvat Summerjazz.netissä
· [...]]]> Pitkään odottamani Jyväskylä Summer Jazz -festivaali koitti viimeinkin, mutta samalla iski aivan hirveä kesäkuume ja flunssa. Ehdin kuunnella ainoastaan avajaisillan Quinteto Fuegon konsertin, joka oli lupaava alku kiinnostavalle festarille. Yöllä kuitenkin iski kuume ja oli poissa pelistä pitkälle seuraavalle viikolle.

Netistä löytyi jonkin verran matskuja:
· Juhan viralliset festarikuvat Summerjazz.netissä
· Summer Jazz -kuvia Flickrissä
· Somethin’ Else -videoita: Kuukumina ja Töpseli dj’t & Hear VJ

Ja ensi vuotta odotellessa…

Loppuun asti intensiteettinsä säilyttävän soololevyn tekoon ei moni pysty – mutta Olavi Louhivuori pystyi. Reilun kolme varttia [...]]]> Soololevyn teko on monelle artistille kova paikka. Yksin soittaessa uppoaa helposti oman instrumentin kanssa kikkailuun ja hyvän musiikin teko unohtuu. Bändi ei olekaan soittamassa mukana, ja omasta päästä pitäisi pulputa kaikki ideat joiden mukaan musiikki kasvaa, joihin reagoidaan.

Loppuun asti intensiteettinsä säilyttävän soololevyn tekoon ei moni pysty – mutta Olavi Louhivuori pystyi. Reilun kolme varttia kestävä Inhale Exhale -levy on todella syvällisen hypnoottinen kokonaisuus. Louhivuori käyttää rumpuja, efektejä ja ääntelyä luodakseen vangitsevaa kudosta, jota kuunnellessa unohtaa kuuntelevansa “vain” rumpuja ja perkussioita. Tunnelmat vaihtuvat ambientmaisista äänimaisemista etnisen perkussoinnin kautta urbaaneihin biitteihin, ja kokonaisuus vieläpä kuulostaa yhtenäiseltä.

Mieleen tulee usein muutaman vuoden takainen Olavin soolokeikka JKL Summer Jazzeilla Vaajakosken Wanhassa Voimalassa – sunnuntai-iltapäivän päätöskonsertti oli virtuoositeettiä kihisevä ja elävä tilaisuus, jossa suvantokohdatkin pitivät otteessaan. Samanlainen huikea kokonaisuus on Inhale Exhale – se on pakko kuunnella aina kokonaan ja kokea koko levyllinen kerralla.

· Olavilouhivuori.com

Huippusoittajien muodostaman kokoonpanon anti oli melkoista musiikkikulttuurien sulautumaa. Kepeän popahtavista laulelmatyyppisistä biiseistä päästiin sujuvasti 80-lukulaisiin fuusiotunnelmiin ja sieltä mahavishnu-jazzrokahtavan koukkauksen kautta juurevaan bluesrock-vääntöön. Moninaisuudesta huolimatta keikka ei tuntunut väkinäiseltä kikkailulta vaan soittajien persoonien kautta suodattuneet vaikutteet kuulostivat kaiken aikaa luontevan husbandilaiselta.

Kvintetin jäsenet tunnetaan itseään ja toisiaan väsymättömästi eteenpäin piiskaavina kunnianhimoisina taiteiljoina. Kuulijalle tämä tarjoaa ryöpsähteleviä kuulo-elämyksiä, kun vimmaiset tangon sävelet tunkeutuvat tajuntaan. Onni on myös se, että osa siitä energiasta on [...]]]> Quinteto ¡Otra Vez! on tehnyt huikeaa työtä rekonstruoidessaan Astor Piazzollan nuevo tangoa tämän päivän musadiggarin kuultavaksi. Tilaisuus todeta orkesterin nykykunto avautui Vakiopaineessa 9.4.

Kvintetin jäsenet tunnetaan itseään ja toisiaan väsymättömästi eteenpäin piiskaavina kunnianhimoisina taiteiljoina. Kuulijalle tämä tarjoaa ryöpsähteleviä kuulo-elämyksiä, kun vimmaiset tangon sävelet tunkeutuvat tajuntaan. Onni on myös se, että osa siitä energiasta on kanavoitunut sävellystyöhön – keikalla saatiin kuulla erittäin hienoja orkesterin omaa tuotantoa olevia teoksia.

Ja kun mukana oli vielä Martin Alvorado… Sympaattinen miekkonen kalasteli hymysuin yleisöltä lisää aplodeja, mutta tulkitsi laulunsa toinen toistaan dramaattisemmin eläytyen aivan kuin elämässä ei ikinä voisi olla muuta kuin luopumisen tuskaa.

Ah! Kyllä Otran keikalla jälleen oli sitä paljon puhuttua tunnetta.

Laskelmoin, että etnistä jazzia kuulee kotimassa vähiten, joten valitsin listalle Telvinin ja Group Passifloran (sitäpaitsi

Laskelmoin, että etnistä jazzia kuulee kotimassa vähiten, joten valitsin listalle Telvinin ja Group Passifloran (sitäpaitsi Sterniä kuuntelin kolme vuotta sitten). Keikat olivat vieläpä eri paikoissa, joten samalla näkisi paikallista klubikulttuuria laajemmin. Telvin avasi pelin Jazz Cafe Istanbulissa. Kyseessä oli rakennuksen 2. ja 3. kerroksessa sijaitseva paikka, jossa kakkoskerros oli kokonaan baaria, ja 3.:ssa soitti bändi. Kitaristi Erkan Oğurin liidaama poppoo on kohtuullisen tunnettu, joten paikka oli tupaten täynnä ja fiilis katossa. Oğurin soitto olikin melkoista kuultavaa – bändin musiikissa yhdistyi turkkilainen perinnemusiikki kipakkaan 70-lukulaiseen fuusiotyyliin, ja Oğur leijaili melkoisissa sfääreissä soittaen välillä nauhatonta sähkökitaraa, välillä isokoppaista vanhaa Gibsoniaan. Varsinkin nauhattomalla soitetut mikrointervallit ja länsimaalaisen korvaan melkoisen oudot skaalat soundasivat mielettömän hyviltä, ja Telvinin musisointi jäi sen verran mieleen, että ostin heti levyn kotiinviemisiksi.

Nardis Jazz Club lienee Babylonin ohella Istanbulin tunnetuimpia jazzpaikkoja, mutta keskittyy tiukemmin alan musiikkiin. Tunnelmallisella pikkukujalla Galata-tornin juurella sijaitseva Nardis on pienempi kuin Jazz Cafe (tai vaikka kotoinen Jazz Bar), mutta sisätilan tiiliseinät loivat mahtavan tunnelman kuunnella hieman fuusiomusiikkia. Group Passifloraan oli jopa entuudestaan jonkinlainen yhtymäkohta – levyhyllystäni löytyi nimittäin fuusiobändi Laco Tayfan vanhahko levy, jossa soittaa rumpali Volkan Öktem. Passifloran anti tuntui aluksi pieneltä pettymykseltä Telvinin uskomattoman latauksen jälkeen, mutta hetken adaptoitumisella bändin latin-fuusio alkoi kuulostaa mukavalta. Öktemin virtuositeetti oli monessa kohtaa pääosassa, mutta myös kitaristi/huilistiakseli toimi joskus jopa uusia uria aukoen, ja bändin kesken vallitsi mukavannäköinen tervehenkinen kilpailu soittajien yrittäessä peitota edellinen solisti.

Kummankin orkesterin häpeilemättömästi sekoittamat oman perinnemusiikin elementit antoivat hienosti lisäpotkua näille keikoille. Lisäksi oli hieno huomata luottamus omaan materiaaliin – All Of Me:tä ei tarvinnut kuunnella, vaan omista biiseistä kasatut setit menivät loistavasti eteenpäin huikeisiin kliimakseihinsa.

Jos siis Turkissa päin liikut, tarkasta nämä!
· Jazz Cafe Istanbul
· Nardis
· Babylon
· Istanbul Jazz Festival