20 vuotta myöhemmin: missasin jälleen molemmat Stonen kesäfestarikeikat, mutta sain käsiini lipun Tavastialle! Parin [...]]]> Vuonna 1988 sain käsiini kasetin (kyllä, kunnon c-kasetin), jonka kannessa oli uniikilla piirrostyylillä kuvattu raskaan musiikin konserttitapahtuma. Työnsin sen mankkaan, Stonen debyyttialbumi alkoi soida, ja olin myyty. Suomessa tehtiin mahtavan tasokasta speed metalia, joka pärjäsi vertailussa mihin tahansa muuhun aikalaissuosikkiin.

20 vuotta myöhemmin: missasin jälleen molemmat Stonen kesäfestarikeikat, mutta sain käsiini lipun Tavastialle! Parin vuosikymmenen jälkeen odotus palkittiin vihdoin. Loppuunmyydyssä klubissa (yllätyksekseni Joutsenniemi spiikkasi, että Stone myi Tavastian täyteen ensimmäistä kertaa) oli huippufiilis heti introna soineen Finlandian alusta lähtien. Alusta lähtien kuuli myös, että bändihän on todella kovassa soittokunnossa. Settilista oli koostettu enimmäkseen parilta ensimmäiseltä levyltä – tavallaan sääli, että Colorsin kokeilevammat jutut jäivät pimentoon ja ainoastaan White Worms kuultiin, ja Emotional Playgroundilta Small Tales. Massiivinen No Anaesthesia! -teos sekä teemabiisi Get Stoned olivat keikan huippuhetkiä, joissa upeimmin pääsi esille bändin oivaltava biisintekotaito ja raju soitto. Marshall-rivistö lavan takaosassa riitti lavastukseksi, kun klassikkobiisi toisensa jälkeen räväytettiin ilmoille.

Keikan menon kannalta tuo oli silti hyvä ratkaisu. Väki pysyi liikkeessä kaahausbiisin seuratessa toistaan, välispiikit pysyivät aika minimissä eikä suvantovaiheita turhaan otettu väliin fiilistä laskemaan. Bändin mukaan reunion-keikat on nyt tehty, ja lopetus oli kyllä huikea nostalgiatrippi vanhalle fanille ja loistavat keikat olisivat arvoisensa päätös tälle syrjäisen maan vauhtimetallin pioneerille. Roope Latvala tosin kertoo Soundissa tehneensä uusia biisejä, jotka saattavat kuulostaa Stonelta. Aika siis näyttää, vieläkö Stone Age saisi jatkoa…

Edellisestä kerrasta muistelin, että bändi kuulostaa erinomaiselta livenä, ja näin oli taaskin. Leverage saattoi ilmoille niin hienoa rokkia, että lähes täysi baarillinen yleisöä oli suorastaan pakotettu suorittamaan intoutuneita palvonnan eleitä. Mieleen jäi muutama hieno [...]]]> Aivan liian vähän tulee käytyä kunnon hard rock -keikoilla – ajatus tuli mieleeni Leverage-yhtyeen musisoidessa Jyväskylän Red Neckissä 5.4.

Edellisestä kerrasta muistelin, että bändi kuulostaa erinomaiselta livenä, ja näin oli taaskin. Leverage saattoi ilmoille niin hienoa rokkia, että lähes täysi baarillinen yleisöä oli suorastaan pakotettu suorittamaan intoutuneita palvonnan eleitä. Mieleen jäi muutama hieno Spoofin soolo, Revonkorven rumpumättö sekä Heinon laulu – mutta ilman tiukkaa komppiosastoa olisivat nuokin jääneet kuulematta.

Edes hieman kummallinen miksaus ei pystynyt Leveragen mainioutta peittämään (tai sitten en vaan tajunnut sitä). Toivotaan orkesterille pitkää ikää menomusiikin parissa!

Itse kävin toteamassa valtaisasta bändimäärästä ainoastaan Kylesan (US). Vanhan thrash-fanin korvia hiveli bändin brutaali mättö, jossa ei turhia suvantohetkiä juurikaan ollut. Tyylillisesti bändi oli [...]]]> Vuotuinen Kickstart-festivaali tapahtui Jyväskylän Tanssisali Lutakossa 16. – 17.9. Tapahtuma oli ensimmäinen siellä järjestetty massiivisen byrokratian ja remontin jälkeen. Kummallakin rintamalla oli asiat hoidettu esimerkillisen hienosti, josta onnittelut Lutakon porukalle!

Itse kävin toteamassa valtaisasta bändimäärästä ainoastaan Kylesan (US). Vanhan thrash-fanin korvia hiveli bändin brutaali mättö, jossa ei turhia suvantohetkiä juurikaan ollut. Tyylillisesti bändi oli jotain thrash/punk/grind-corea, johon osan biiseistä laulanut naislaulaja/kitaristi toi mukavasti vaihtelua verrattuna niin yleiseen miehiseen perusörinään.

Omasta näkökulmastani warm up Mastodon aloitti liian aikaisin, joten se jäi huomiotta. Ympyrä sulkeutui onneksi mukavasti, koska muistaakseni Live After Death saattoi [...]]]> Englannin lahja raskaalle rytmimusiikille eli Iron Maiden soitti 6. ja 7.7. Hartwall Areenalla pari loppuunmyytyä keikkaa. Itse selvisin paikalle jälkimmäiselle – olikin jo aika todistaa bändi livenä n. parinkymmenen vuoden diggailun jälkeen.

Omasta näkökulmastani warm up Mastodon aloitti liian aikaisin, joten se jäi huomiotta. Ympyrä sulkeutui onneksi mukavasti, koska muistaakseni Live After Death saattoi olla ensimmäinen kuulemani Maiden-äänite, ja Early Days -hengessä vedetty keikka sisälsi biisejä vain neljältä ensimmäiseltä studiolevyltä. Vuoden -85 livetupla tulikin monesti mieleen, koska biisivalinnoissa oli paljon yhtäläisyyksiä, ja bändin railakas soitto toimi yhtälailla kuin nuorempanakin.

Bruce Dickinson huudatti kuitenkin Long Beachin sijaan eilen Helsinkiä, mutta meininki oli joka tapauksessa ykköstasoa. Bändin livesoitto on rutinoituneen varmaa, kuulostamatta tympääntyneeltä, ja Dickinson jaksoi hyväkuntoisena poukkoilla ympäri lavaa koko vajaa parituntisen vedon ajan. Yhtyeen muutkin maneerit tulivat käytettyä – kitaristit Dave Murray ja Adrian Smith lähinnä astelivat 4 askeleen kaistaansa eteen- ja taaksepäin, Steve Harris soitti jalka monitorilla ja Janick Gers (joka valitettavasti vaan saa näköjään bändissä jatkaa) esitteli huolella harjoiteltuja kitaranpyörittely- ja heittelytaitojaan. Biisiklassikko seurasi toistaan – Hallowed Be Thy Name, Die With Your Boots On, The Trooper, Phantom Of The Opera, Iron Maiden, Running Free, Run To The Hills ja niin edelleen.

Mainio heavy-iltaman tarjosi siis Iron Maiden. Nyt tarjoutuu myös hyvä tilaisuus tarkistaa bändin kunto Ruotsinmaalla, kun TV2 näyttää Ullevin keikan la 9.7. klo 23.45.

Nightwish, 22-Pistepirkko, Stam1na ja The Flaming Sideburns pistivät kotimaisista esiintyjistä kunnolla pökköä pesään. Pirkkojen Keränen pisti monet kyyneliin viimeistään ensimmäisellä encore-biisillään, joka oli vanha Birdie-hitti mies ja kitara -tyylisesti esitettynä. Nightwish taas luotti maailman stadioneilla totuttuun isoon meininkiin tulenlieskoineen ja räjähteineen.