En ole ikinä ollut mikään tilukitaroinnin yletön ystävä, mutta amerikkalaisen Paul Gilbertin blues-pohjainen shreddaus on aina miellyttänyt. Paikalle oli siis mentävä, kun taiteilijan kiertue ulottui jopa Suomeen asti.
Takinkääntöä luvassa: en ollut kovin toiveikas Led Zeppelinin reunionista etukäteen. Mutta kun näki kaikki nämä hienot videopätkät, niin pakko myöntää että olipa upea keikka… Varsinkin No Quarter toimii aika hienosti. Mitenköhän kiertueen käy? Ian Astbury (Cult) on vihjaillut jotain, mutta Zeppelin-leiristä tietysti kielletään kaikki.
Puolassa osataan juhlia poliittisen historian merkkitapahtumia tyylikkäästi. Tuore osoitus tästä oli David Gilmourin houkutteleminen konsertoimaan Gdanskiin 26.8. juhlistamaan solidaarisuus-liikkeen 26-vuotisjuhlavuotta. Liike sai alkunsa Gdanskin telakalla, joka toimii hienosti myös konserttipaikkana (vuosi sitten Jean-Michel Jarre konsertoi samassa tilaisuudessa). Paikalle oli saapunut arvioijasta riippuen 50 000 – 70 000 ihmistä, joten alue oli varsin hyvin täynnä Floyd- [...]
Kurja homma – Jyväskylässä kesäkuussa ensi kertaa järjestetty rockfestari Killerirock ei sujunutkaan aivan odotusten mukaan, ja järjestävä taho on jättänyt konkurssihakemuksen. Olisinpa toivonut että festari olisi pärjännyt ja paikkakunnalle olisi saatu asiallinen rock-tapahtuma, mutta kun ei niin ei. Toivottavasti raunioille mahdollisesti rakennettava seuraava tapahtuma lähtisi vakaammin liikkeelle – vaikeaa on pamauttaa uusi [...]
Jopa Suomessa on ollut luettavissa uutisia David Gilmourin maaliskuussa julkaistavasta soololevystä ja -kiertueesta. Miksiköhän kuitenkin on esim. tämän päivän Hesarissa jätetty mainitsematta, että kiertueeseen kuuluu myös Euroopan keikkoja? www.davidgilmour.com paljastaa koko kiertueen vedot. Lisäksi kannattaa ennen 27. päivää ladata saitilta blues-fiilistelyä sisältävä musanäyte levyntekosessioista.
Jo kesästä lähtien velloneet huhut Peer Güntin hajoamisesta pistivät hankkiutumaan Lutakkoon 15.10.
Lähes kaikki jyväskyläläiskitaristit olivat saapuneet paikalle tarkistamaan kitaristi Ben Granfeltin nykykunnon Jazz Bariin 6.10.
Jyväskylän rock-mekka Lutakko aukeaa jälleen! Remontti alkaa olla pulkassa ja tällä viikolla homman lyö käyntiin Sentenced torstain keikalla (loppuunmyyty) ja virallisesti sitten Kickstart-festari perjantaina 16.9. alk. 21.00. Onnittelut Jelmun väelle ja apulaisille suurprojektin loppuunsaamisesta! Nyt vain rankkaa rocksyksyä ja talvea viettämään, täkyjä siihen tarjoilee www.jelmu.net.
Huippusään suosima Provinssirock järjestettiin Seinäjoella – kolme päivää laatubändejä, ja useat sieltä raskaammasta päästä.
Nightwish, 22-Pistepirkko, Stam1na ja The Flaming Sideburns pistivät kotimaisista esiintyjistä kunnolla pökköä pesään. Pirkkojen Keränen pisti monet kyyneliin viimeistään ensimmäisellä encore-biisillään, joka oli vanha Birdie-hitti mies ja kitara -tyylisesti esitettynä. Nightwish taas luotti maailman stadioneilla totuttuun isoon meininkiin tulenlieskoineen ja räjähteineen.
Voimakasääninen laulajatar Dana Fuchs revitteli Jazz Barissa 19.4. Edellisen kerran Fuchs vieraili paikassa puolisen vuotta sitten duona bändinsä kitaristi Jon Diamondin kanssa, mutta tällä kertaa taustalla oli koko bändi.
Arkistot
Paikat
Aaltosali Gdansk Hartwall Areena Hemingway's Imatra Jazz Bar Jazz Cafe Istanbul JKL jäähalli Jumo Jazz Club Juttutupa Kamarimusiikkisali Kåren Lutakko Nardis Jazz Club Nikolainkulma Poppari Provinssirock Red Neck Siltasali Tabasco Taulumäen kirkko Tavastia Tullikamari UMO Jazz House Vakiopaine Villa Celimontana Wembley Arena











