Dana Fuchs Band
Voimakasääninen laulajatar Dana Fuchs revitteli Jazz Barissa 19.4. Edellisen kerran Fuchs vieraili paikassa puolisen vuotta sitten duona bändinsä kitaristi Jon Diamondin kanssa, mutta tällä kertaa taustalla oli koko bändi.
Clare Torry
Clare Torryn sanaton laulu vie eteenpäin Pink Floydin Great Gig On The Sky -kappaletta Dark Side of the Moon -levyllä. Torry kävi aikoinaan hoitamassa homman yhdellä sessiolla, ja sai reilun parin tunnin puurtamisesta siihen aikaan kohtuullisen 30 punnan korvauksen, ja loppu on historiaa.
Viiden Tähden Festari
Jyväskylään juurtunut mukava alkukevään tapahtuma Viiden Tähden festari tapahtui 16.3. Esiintyjälistalla oli mukavankuuloisia nimiä, joten kävin tarkistamassa tilanteet.
CMX
CMX saapui viimein Jyväskyläänkin talvikiertueellaan. Joulukuussa keikka peruuntui rumpali Peipon käsileikkauksen takia, mutta nyt käsi on taas kunnossa.