Jälleennäkemisuutisia myös fuusiomaailmasta: Chick Corea, Al DiMeola, Stanley Clarke ja Lenny White aikovat yhdistyä jälleen! Siitähän syntyy tietenkin legendaarinen, viimeksi 70-luvulla yhdessä soittanut Return to Forever -yhtye. Bändi tekee 40-50 keikkaa Atlantin molemmin puolin, mutta uusista levytyksistä ei ole vielä ollut puhetta.
Google osti YouTuben pois kuleksimasta ja ratkaisi Chadin ja Steven rahahuolet loppuelämäksi, eikä virallisessa tiedotteessa kavereitten pokka ei meinaa millään pitää. YouTubea tulikin selailtua ja laitan tähän muutaman kivan pätkän:
– George Benson ja Santana valkoisissa puvuissaan
– aivan helmi John Petrucci Phycho Execises: 1, 2, 3,
Kurja homma – Jyväskylässä kesäkuussa ensi kertaa järjestetty rockfestari Killerirock ei sujunutkaan aivan odotusten mukaan, ja järjestävä taho on jättänyt konkurssihakemuksen. Olisinpa toivonut että festari olisi pärjännyt ja paikkakunnalle olisi saatu asiallinen rock-tapahtuma, mutta kun ei niin ei. Toivottavasti raunioille mahdollisesti rakennettava seuraava tapahtuma lähtisi vakaammin liikkeelle – vaikeaa on pamauttaa uusi [...]
Samuli Mikkonen & 7 Henkeä -yhtye kiertää Suomea maaliskuun lopussa tarjoten näkökulmaa siihen, mitä suomalainen improvisoitu musiikki voi olla.
Ajan Aalloilla -kiertue
21.3. klo 19 Malmitalo, Helsinki
29.3. klo 19 Suolahtisali
30.3. klo 19 Akustiikka, Ylivieska
31.3. klo 19 Palmgren -konservatorio, Pori
1.4. klo 16 Turku Jazz
(Vapaat äänet [...]
Pääkaupunkiseudulla tapahtuu – Sibelius-Akatemian talvijuhlat alkoivat tänään! Tarjolla on yli 60 tapahtumaa ympäri kaupunkia: konsertteja, luentoja sekä koko perheen tapahtumia. Tarkempaa tietoa esiintyjistä saa SibaFestin www-sivuilta, luvassa mm. Frank Zappa in Tavastia sekä Meta4 meets Ilmiliekki.
Jos et pääse paikan päälle, voit seurata konsertteja suorana lähetyksenä tai myöhemmin SibaTV:n sivuilta. Ensimmäinen [...]
Mm. Mustang Sally -hitillä musiikin historiaa rikastuttanut Wilson Pickett kuoli sydänkohtaukseen perjantaiyönä.
Jopa Suomessa on ollut luettavissa uutisia David Gilmourin maaliskuussa julkaistavasta soololevystä ja -kiertueesta. Miksiköhän kuitenkin on esim. tämän päivän Hesarissa jätetty mainitsematta, että kiertueeseen kuuluu myös Euroopan keikkoja? www.davidgilmour.com paljastaa koko kiertueen vedot. Lisäksi kannattaa ennen 27. päivää ladata saitilta blues-fiilistelyä sisältävä musanäyte levyntekosessioista.
Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat asettaneet oman online-musiikkikauppansa eetteriin tänään 15.9. Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoo, että “Sanoman tavoitteena on laajin ja helppokäyttöisin online-musiikkikauppa Suomessa.” Vaikeaa se luultavasti tulee olemaan: Musiikkilataamon kappaleet ovat nimittäin pääosin .WMA-formaatissa, ja siten tietyn rajoituksin kopioitavissa (kappaleen voi kopioida mp3-soittimelle korkeintaan kolme kertaa). Lataamon FAQ-sivulla kerrotaan mm. tarkemmin [...]
Jyväskylän rock-mekka Lutakko aukeaa jälleen! Remontti alkaa olla pulkassa ja tällä viikolla homman lyö käyntiin Sentenced torstain keikalla (loppuunmyyty) ja virallisesti sitten Kickstart-festari perjantaina 16.9. alk. 21.00. Onnittelut Jelmun väelle ja apulaisille suurprojektin loppuunsaamisesta! Nyt vain rankkaa rocksyksyä ja talvea viettämään, täkyjä siihen tarjoilee www.jelmu.net.
Pääkaupunkilaiset voivat vihdoinkin aloittaa piiitkään odotetun reilun viikon kestävän baariputkensa: torstaina 18.8. alkava kaupunkifestivaali tarjoaa tasavuosien kunniaksi lauantaihin 27.8. saakka monenlaista ajanvietettä. Tänä vuonna festivaaleilla on tarjolla erityisen runsaasti kuvataidetta.
Tuttuun tapaan ohjelmasta löytyy myös teatteria, runoja, tanssia – ja tietenkin musiikkia. Kuorojen kierros aloittaa musiikillisen tarjonnan torstaina 18.8. Menoa löytyy moneen makuun, tässä muutama [...]
Arkistot
Paikat
Aaltosali Gdansk Hartwall Areena Hemingway's Imatra Jazz Bar Jazz Cafe Istanbul JKL jäähalli Jumo Jazz Club Juttutupa Kamarimusiikkisali Kåren Lutakko Nardis Jazz Club Nikolainkulma Poppari Provinssirock Red Neck Siltasali Tabasco Taulumäen kirkko Tavastia Tullikamari UMO Jazz House Vakiopaine Villa Celimontana Wembley Arena











