Ensimmäinen juttu käsitteli vanhan kitaraopettajan Tuppu Orrenmaan tulossa olevaa levyä, [...]]]>

Lähettämö v. 2002.

Joskus talvella 2000-2001 tuli mieleen, että olisipa hauska kirjoittaa jotain keikkakokemuksia muistiin, kun tulee kuitenkin jonkin verran niillä käytyä, ja monesti hieno musaelämys jäi vain paikalle vaivautuneen yleisön tietoon. Mediaksi valitsin tuolloin juuri tulemistaan tekevän blogi-formaatin, ja alustaksi ilmaisen Blogger-palvelun. 5.2.2001 sainkin homman käyntiin.

Ensimmäinen juttu käsitteli vanhan kitaraopettajan Tuppu Orrenmaan tulossa olevaa levyä, josta tuli ohimennen puhetta silloin jutellessamme. Sittemmin on tullut kuunneltua musat enimmäkseen Jazz Barissa / Popparissa, mutta, on tullut kirjoitettua myös Mike Sternistä Roomassa, Telvinistä Istanbulissa ja David Gilmourista Gdanskissa sekä kitaralegendojen Strat Pack -konsertista Lontoossa.

Useita ulkoasuja ja alustanvaihtoja läpikäynyt blogi osoittautuikin yllättävän hyväksi jutuksi – sen ansiosta olen saanut tutustua moniin uskomattoman hienoihin ihmisiin, saanut työpaikkoja ja -keikkoja, ja tietenkin kuullut mahtavan määrän hienoa musiikkia. Vaikka kirjoitankin enimmäkseen itseäni varten ja oikeat keikkakritiikit täytyy käydä lukemassa muualta, toivon että molemmat lukijanikin ovat jutuista tykänneet! Täytyypä yrittää tästä sitten vaan yrittää jatkella.

Keskisuomalainen teki hienon kulttuuriteon julkaisemalla kaikki Lutakon keikka-arviot 20 vuoden ajalta. Mahtava oli fiilistellä lukemalla keikoista joissa itsekin on tullut käytyä (esim. Waltari, CMX, Nada, Hanoi Rocks, Stam1na).

Islantilainen K-Trio on viimeisin Young Nordic Jazz Comets -kisan voittaja. Kuuntelin sitä aluksi korvat höröllä koska keikan alkupuoli tarjosi [...]]]> Täällä Jyväskylässä oli jo pitkään odotettu, koska pääsisi taas Yllästunturin maisemiin jazzia kuuntelemaan. Jo aika mones Ylläs Jazz Blues tapahtui viime viikonloppuna, ja reilu parikymmenen hienon Summer Jazz -työntekijän kanssa kävimme katsastamassa tunnelmat.

Islantilainen K-Trio on viimeisin Young Nordic Jazz Comets -kisan voittaja. Kuuntelin sitä aluksi korvat höröllä koska keikan alkupuoli tarjosi mukavan kuuloista modernistista fiilistelyä. Setin jatkuessa lupaukset sitten jäivät mielestäni vähän lunastamatta – biiseissä oli kyllä kivoja melodioita, mutta sooloilu ei tarjonnut sinänsä mitään kovin ihmeellistä. Ehkäpä YNJC:n aiemmat, jotkut varsin räväkätkin, voittajakokoonpanot saivat odotukset hieman väärään suuntaan. Luokittelisin bändin toistaiseksi tylsästi “ihan kivaksi pianojazziksi”, mutta ehkäpä aika tuo ilmaisuun hieman lisää syvyyttä.

Viinikainen-Kannaste-Riippa trion fiilistely veikin kuulijan sitten astetta syvemmälle. Trion jokaisella jäsenellä riitti solistista sanottavaa ja bassoton trio kuulosti miellyttävän kuulaalta samalla tarjoten kitaristi Viinikaiselle laajasti maalailutilaa. Rumpali Riippaa en ollut kuullut aikoihin, ja hänen räiskyvää soittoaan oli todella ilo kuunnella, ja Kannasteen fonivyörytykset toimivat tällä pohjalla säväyttävästi.

Sawadu on Pariisista ponnistava senegalilais-kamerunilais-ranskalainen trio, jonka musiikissa arvattavasti oli reippaasti afrotyyppistä poljentoa. Tavallinen neljäänlaskija saattoi olla keikan aikana melkoisen hukassa orkesterin hämmästyttävän monipuolisen rytmisen ilmaisun kanssa. Kitaristi Hervé Samb ja rumpali Brice Massy leijuivat omissa sfääreissään basisti Hubert Dupontin hieman aristokraattisemman bassottelun päällä. Vaikka tämä ei aivan mielimusaani ollut, niin hienosti soitettu että pakko digata!

Verneri Pohjolan Miles Davis -tribuutti oli sitten juuri sitä mitä antoi odottaakin – tyylillä toteutettu kokonaisuus, jossa Pohjolan hienostunut tyylitajuisuus pääsi leijailemaan hienon bändin (Kaisa Kulmala – pno, Kannaste – sax, Ville Herrala – bs, Riippa – drs) yllä. Biisivalikoima ulottui Milesin cool jazz -ajoista sähköisen kauden tuotantoon. Grrrrreat!

K-trio ja Sawadu kiertävät vielä muutakin Suomea, joten kannattaa käydä itsekin toteamassa päivän kunnot.

20 vuotta myöhemmin: missasin jälleen molemmat Stonen kesäfestarikeikat, mutta sain käsiini lipun Tavastialle! Parin [...]]]> Vuonna 1988 sain käsiini kasetin (kyllä, kunnon c-kasetin), jonka kannessa oli uniikilla piirrostyylillä kuvattu raskaan musiikin konserttitapahtuma. Työnsin sen mankkaan, Stonen debyyttialbumi alkoi soida, ja olin myyty. Suomessa tehtiin mahtavan tasokasta speed metalia, joka pärjäsi vertailussa mihin tahansa muuhun aikalaissuosikkiin.

20 vuotta myöhemmin: missasin jälleen molemmat Stonen kesäfestarikeikat, mutta sain käsiini lipun Tavastialle! Parin vuosikymmenen jälkeen odotus palkittiin vihdoin. Loppuunmyydyssä klubissa (yllätyksekseni Joutsenniemi spiikkasi, että Stone myi Tavastian täyteen ensimmäistä kertaa) oli huippufiilis heti introna soineen Finlandian alusta lähtien. Alusta lähtien kuuli myös, että bändihän on todella kovassa soittokunnossa. Settilista oli koostettu enimmäkseen parilta ensimmäiseltä levyltä – tavallaan sääli, että Colorsin kokeilevammat jutut jäivät pimentoon ja ainoastaan White Worms kuultiin, ja Emotional Playgroundilta Small Tales. Massiivinen No Anaesthesia! -teos sekä teemabiisi Get Stoned olivat keikan huippuhetkiä, joissa upeimmin pääsi esille bändin oivaltava biisintekotaito ja raju soitto. Marshall-rivistö lavan takaosassa riitti lavastukseksi, kun klassikkobiisi toisensa jälkeen räväytettiin ilmoille.

Keikan menon kannalta tuo oli silti hyvä ratkaisu. Väki pysyi liikkeessä kaahausbiisin seuratessa toistaan, välispiikit pysyivät aika minimissä eikä suvantovaiheita turhaan otettu väliin fiilistä laskemaan. Bändin mukaan reunion-keikat on nyt tehty, ja lopetus oli kyllä huikea nostalgiatrippi vanhalle fanille ja loistavat keikat olisivat arvoisensa päätös tälle syrjäisen maan vauhtimetallin pioneerille. Roope Latvala tosin kertoo Soundissa tehneensä uusia biisejä, jotka saattavat kuulostaa Stonelta. Aika siis näyttää, vieläkö Stone Age saisi jatkoa…

Yleisöä oli mukavasti paikalla, kun voimaduo kipusi lavalle. Ensimmäisistä tahdeista lähtien oli selvää, miten bändin “Scandinavian Action Jazz” toimii – urkuri Nieminen vei [...]]]> Sain paikattua erään ammottavan aukon musiikillisessa sivistyksessäni, kun onnistuin viimein raahaamaan itseni Niemisen & Litmasen keikalle Poppariin. Levyltä bändi sentään oli entuudestaan tuttu, mutta livekohtaaminen oli siirtynyt syystä tai toisesta.

Yleisöä oli mukavasti paikalla, kun voimaduo kipusi lavalle. Ensimmäisistä tahdeista lähtien oli selvää, miten bändin “Scandinavian Action Jazz” toimii – urkuri Nieminen vei biisejä eteenpäin ja rumpali Litmanen komppasi tiukasti räiskähtelevällä mutta perinteitä kuitenkin kunnioittavalla tyylillään.

Biisimateriaali svengasi kivasti mutta toisaalta oli aika samankaltaista. Varmaan fiiliksestä riippuen tuo on hyvä tai huono asia, jos olisi itse ollut menopäällä, mikäs siinä, mutta nyt jäin vähän kaipaamaan enemmän nyansseja ja vaihtelua. Toki tämä orkesteri ei olekaan mikään mietiskelevän, syvällisen kuvioinnin lipunkantaja, vaan meininki on aina reippaanlaista. Ja hyvä niin!

Netistä löytyi jonkin verran matskuja:
· Juhan viralliset festarikuvat Summerjazz.netissä
· [...]]]> Pitkään odottamani Jyväskylä Summer Jazz -festivaali koitti viimeinkin, mutta samalla iski aivan hirveä kesäkuume ja flunssa. Ehdin kuunnella ainoastaan avajaisillan Quinteto Fuegon konsertin, joka oli lupaava alku kiinnostavalle festarille. Yöllä kuitenkin iski kuume ja oli poissa pelistä pitkälle seuraavalle viikolle.

Netistä löytyi jonkin verran matskuja:
· Juhan viralliset festarikuvat Summerjazz.netissä
· Summer Jazz -kuvia Flickrissä
· Somethin’ Else -videoita: Kuukumina ja Töpseli dj’t & Hear VJ

Ja ensi vuotta odotellessa…