Pekka "Pexi" Olkkonen tiluttaa.
Metal

Stam1na – Rahasta ja rakkaudesta 2017

Setlist.fm:n mukaan olen ollut Stam1nan keikalla tämä mukaanlukien 11 kertaa. Pari niistä on jäänyt mieleen ehkä jopa lähtemättömästi: vimmainen Provinssirockin päiväkeikka 2005; tai 2012 pari Lutakon keikkaa. Bändillä on aina mieletön energia, soitto kulkee tinkimättömän hienosti ja biisit ovat mahtavia.

Metal

Sakara Tour 2010

Opintojen takia missasin Sakara Tourin Lutakossa, joten päätinkin laajentaa piiriä ja käydä tsekkamassa bändit Tampereella.

Ihan parasta Metal

Stone

Vuonna 1988 sain käsiini kasetin (kyllä, kunnon c-kasetin), jonka kannessa oli uniikilla piirrostyylillä kuvattu raskaan musiikin konserttitapahtuma. Työnsin sen mankkaan, Stonen debyyttialbumi alkoi soida, ja olin myyty. Suomessa tehtiin mahtavan tasokasta speed metalia, joka pärjäsi vertailussa mihin tahansa muuhun aikalaissuosikkiin. Pistä jakoon:

Metal

Leverage

Aivan liian vähän tulee käytyä kunnon hard rock -keikoilla – ajatus tuli mieleeni Leverage-yhtyeen musisoidessa Jyväskylän Red Neckissä 5.4. Pistä jakoon:

Metal

Stam1na

Jopa ehtikin taas mennä aikaa ennen kuin sai lähdettyä kunnon keikalle, mutta kun Lutakossa pyörähti pirteä metalliryhmä Stam1na, paikalle oli päästävä. Sain kuunneltua juuri ilmestyneen ”Uudet kymmenen käskyä” -levynkin pariin kertaan etukäteen. Stam1nan esikoislevy oli parhaimpia debyyttejä aikoihin – bändin kipeät riffit ja musiikillinen iloittelu olivat hulvattomia ja livevedot tiukkoja. Uudempi levy on monipuolisempi ja […]

Metal

Kylesa

Vuotuinen Kickstart-festivaali tapahtui Jyväskylän Tanssisali Lutakossa 16. – 17.9. Tapahtuma oli ensimmäinen siellä järjestetty massiivisen byrokratian ja remontin jälkeen. Kummallakin rintamalla oli asiat hoidettu esimerkillisen hienosti, josta onnittelut Lutakon porukalle! Itse kävin toteamassa valtaisasta bändimäärästä ainoastaan Kylesan (US). Vanhan thrash-fanin korvia hiveli bändin brutaali mättö, jossa ei turhia suvantohetkiä juurikaan ollut. Tyylillisesti bändi oli jotain […]

Metal

Iron Maiden

Englannin lahja raskaalle rytmimusiikille eli Iron Maiden soitti 6. ja 7.7. Hartwall Areenalla pari loppuunmyytyä keikkaa. Itse selvisin paikalle jälkimmäiselle – olikin jo aika todistaa bändi livenä n. parinkymmenen vuoden diggailun jälkeen. Pistä jakoon:

Festarit Metal Rock

Provinssirock 2005

Huippusään suosima Provinssirock järjestettiin Seinäjoella – kolme päivää laatubändejä, ja useat sieltä raskaammasta päästä. Nightwish, 22-Pistepirkko, Stam1na ja The Flaming Sideburns pistivät kotimaisista esiintyjistä kunnolla pökköä pesään. Pirkkojen Keränen pisti monet kyyneliin viimeistään ensimmäisellä encore-biisillään, joka oli vanha Birdie-hitti mies ja kitara -tyylisesti esitettynä. Nightwish taas luotti maailman stadioneilla totuttuun isoon meininkiin tulenlieskoineen ja räjähteineen. […]