Kolmisen vuotta sitten osuin jotain kautta palveluun, johon sai uploadattua soittotilastoja tietokoneen musansoitto-ohjelmasta. Tai olisi saanut, jos olisi ollut Mac-yhteensopiva. Hieman aikaa kului, ja sopiva pluginkin löytyi, ja aloin päästä systeemistä jyvälle. Silloin sen nimi oli Audioscrobbler, mutta nykyisin se on Last.fm – tilastointipalvelusta monipuoliseksi nettiradioksi / suosittelupalveluksi / tapahtumatietokannaksi paisunut sivusto.
Google osti YouTuben pois kuleksimasta ja ratkaisi Chadin ja Steven rahahuolet loppuelämäksi, eikä virallisessa tiedotteessa kavereitten pokka ei meinaa millään pitää. YouTubea tulikin selailtua ja laitan tähän muutaman kivan pätkän:
– George Benson ja Santana valkoisissa puvuissaan
– aivan helmi John Petrucci Phycho Execises: 1, 2, 3,
YLE aukaisi osan arkistostaan nettiin kuten kaikki ovat jo kuulleet. On hienoa, että valikoimaa löytyy ja palvelu toimii jopa Macillä! Tässä muutama arkistojen helmi joihin itse osuin ensi vilkaisulla:
– Pekka Pohjolan haastattelu v:lta 1973
– Mikko Alatalo haastattelee Hurriganesia
– Lasse Mårtenson jazz-messustaan – rajoituksiahan ei saisi olla, [...]
Puolassa osataan juhlia poliittisen historian merkkitapahtumia tyylikkäästi. Tuore osoitus tästä oli David Gilmourin houkutteleminen konsertoimaan Gdanskiin 26.8. juhlistamaan solidaarisuus-liikkeen 26-vuotisjuhlavuotta. Liike sai alkunsa Gdanskin telakalla, joka toimii hienosti myös konserttipaikkana (vuosi sitten Jean-Michel Jarre konsertoi samassa tilaisuudessa). Paikalle oli saapunut arvioijasta riippuen 50 000 – 70 000 ihmistä, joten alue oli varsin hyvin täynnä Floyd- [...]
Kulttuuriväkeä on viime päivinä puhuttanut Lasse Mårtensonin suhtautuminen Kaikki paitsi Mårtenson on turhaa -levyyn ja Juhlaviikkojen Mårtenson remix -konserttiin. Tuotantopuolen mukaan lupa-asiat ovat kunnossa, mutta Mårtensonin mukaan hänet on jätetty koko prosessissa ulkopuoliseksi. HS:n artikkelissa Mårtenson väittää, että häneltä ei ole edes kysytty lupaa tehdä kappaleista uusia sovituksia.
Kurja homma – Jyväskylässä kesäkuussa ensi kertaa järjestetty rockfestari Killerirock ei sujunutkaan aivan odotusten mukaan, ja järjestävä taho on jättänyt konkurssihakemuksen. Olisinpa toivonut että festari olisi pärjännyt ja paikkakunnalle olisi saatu asiallinen rock-tapahtuma, mutta kun ei niin ei. Toivottavasti raunioille mahdollisesti rakennettava seuraava tapahtuma lähtisi vakaammin liikkeelle – vaikeaa on pamauttaa uusi [...]
Jopa ehtikin taas mennä aikaa ennen kuin sai lähdettyä kunnon keikalle, mutta kun Lutakossa pyörähti pirteä metalliryhmä Stam1na, paikalle oli päästävä. Sain kuunneltua juuri ilmestyneen “Uudet kymmenen käskyä” -levynkin pariin kertaan etukäteen. Stam1nan esikoislevy oli parhaimpia debyyttejä aikoihin – bändin kipeät riffit ja musiikillinen iloittelu olivat hulvattomia ja livevedot tiukkoja. Uudempi levy on [...]
Pieni lomaretkeni suuntautui tänä vuonna Istanbuliin, jossa mahtavien maisemien, historiallisten nähtävyyksien ynnä muiden lisäksi toimii eläväinen jazz-scene. Reissun ajalle oli tarjolla monenlaista kiinnostavaa: Telvin, Mike Stern, Group Passiflora, A Capella Boğaziçi ja monta muuta.
Samuli Mikkonen & 7 Henkeä -yhtye kiertää Suomea maaliskuun lopussa tarjoten näkökulmaa siihen, mitä suomalainen improvisoitu musiikki voi olla.
Ajan Aalloilla -kiertue
21.3. klo 19 Malmitalo, Helsinki
29.3. klo 19 Suolahtisali
30.3. klo 19 Akustiikka, Ylivieska
31.3. klo 19 Palmgren -konservatorio, Pori
1.4. klo 16 Turku Jazz
(Vapaat äänet [...]
Arkistot
Paikat
Aaltosali Gdansk Hartwall Areena Hemingway's Imatra Jazz Bar Jazz Cafe Istanbul JKL jäähalli Jumo Jazz Club Juttutupa Kamarimusiikkisali Kåren Lutakko Nardis Jazz Club Nikolainkulma Poppari Provinssirock Red Neck Siltasali Tabasco Taulumäen kirkko Tavastia Tullikamari UMO Jazz House Vakiopaine Villa Celimontana Wembley Arena











