XL, DJ Bunuel ja Avanto päättivät kevätkiertueensa Jyväskylän Tanssisali Lutakkoon 31.3. Illan aloitti Avannon parikymmenminuuttinen elektro-spektaakkeli, joka ainakin naapuripöydissä sai aika ristiriitaisen vastaanoton… Homma toimi kuitenkin aika vakuuttavasti, ja Avannon aikaansaama äänivalli oli mielenkiintoista kuunneltavaa (mukana myös theremin).
Rockjazz kuulosti voivan hyvin Jarmo Saaren ja Arttu Takalon XL-bändissä. Vuosien aikana efektien ja sämplejen käyttö on lisännyt bändin mielenkiintoa – viisi miestä sai luotua todella laajoja ja monipuolisia äänimassoja. Perinteen merkitystä ei kuitenkaan ole päästetty unohtumaan: esim. yksi Pekka Pohjolan biisi sai verevän käsittelyn. Soittotaidon lisäksi orkesterin tyylitaju on huomattavan hyvä! Sooloissa ei sorruttu kertaakaan tylsiin asteikko- tai arpeggiojuoksutuksiin, vaan tilaa annettiin hienoille temaattisille kehittelyille. Lisäksi: Takalon spiikit olivat jälleen kerran omaa luokkaansa.