Otra Vez!

Tavattoman lämmin tunnelma vallitsi Otra Vezin konsertissa Jyväskylän Nikolainkulman vanhassa juhlasalissa keskiviikkona 19.12. Orkesteri järjesti konsertin rahoittaakseen lähiaikoina alkavan levytysprojektinsa, ja paikalle tulikin täysi salillinen tango nuevan ystäviä.

Otran bändisoundi kuulosti kehittyneen vieläkin tiukemmaksi sitten viime kuuleman – yhtye soitti täysin akustisesti (kitaravahvistinta lukuunottamatta), joten kokonaissointiin ja balanssiin on varmasti treenikämpillä kiinnitetty huomiota. Keikasta jäikin päällimmäisenä mieleen juuri ehjä kokonaisuus, vaikka kuulijaa hemmoteltiin toistuvasti myös huikeilla sooloilla.

Nikolainkulman sali oli onnistunut valinta konserttipaikaksi, sali soi hyvin ja miljöö täydensi musiikkia mukavasti. Ehkäpä salissa kannattaisi enemmänkin järjestää eilisen kaltaisia soitannollisia iltamia.