Fender Stratocasterin valmistuksen aloituksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta, ja asiaa juhlistamaan on järjestetty promotapahtumia ympäri maailmaa. Lontoossa oli 24.9. tarjolla Strat Pack -konsertti, jonka tuotot menivät Nordoff-Robbins -musiikkiterapialaitokselle.
Esiintyjälista oli melko nimivahva: Paul Rodgers (Bad Company), David Gilmour (Pink Floyd), Ronnie Wood (Rolling Stones), Joe Walsh (The Eagles), Albert Lee, Brian May (Queen), Hank Marvin (The Shadows), Phil Manzanera (Roxy Music), Mike Rutherford (Genesis/Mike & The Mechanics), Paul Carrack (Squeeze/Mike & The Mechanics), The Crickets, Gary Moore, Amy Winehouse, Teresa Anderson ja Jamie Cullum.
Tilaisuus tarjosi oivan katsauksen sähkökitarismin kehitykseen ja alan pioneerien nykyiseen soittokuntoon. Albert Leetä ei ainakaan ikä tunnu painavan – miehen huikea kantritekniikka yhdistyneenä monitasoisiin melodioihin oli todella hienoa kuultavaa. Käsivammasta toipilaana keikalle tullut Gary Moore oli välillä jo peruuttanutkin tulonsa, mutta ilmestyi kuitenkin paikalle soittamaan Red House -biisistä oman näkemyksensä. Mooren tilukeskinopeus oli samaa luokkaa kuin Leellä, mutta huomattavasti tylsempää, pentatonista asteikkoa ylös-alas, wahwahilla ja ilman.
Tyylikkäämpää lähestymistapaa käytti Hank Marvin, joka biisien välissä innostui jopa julistamaan, että hänen soittotyylinsä kehittyminen on täysin Stratocasterin ansiota. Varmasti totta ainakin toinen puoli – vanhat klassikot Sleepwalk ja Apache soivat edelleen todella tyylikkäästi.
Ronnie Woodin ja Brian Mayn osuudet jäivät aika pieniksi – lähinnä he kävivät vierailemassa muiden taustoilla ja loppujameissa. Ei-kitaristeista nimekkäin esiintyjä, Jamie Cullum, soitti aika mukavan version Hendrixin Angel-biisistä oman trionsa kanssa, mutta yleisö ei valitettavasti Cullumin improvisaatiolle juuri lämmennyt. Jonkinlaisessa nousussa maailmalla ilmeisesti oleva Amy Winehouse puolestaan oli melko omaperäisellä äänellä siunattu r’n’b -tyyppinen laulajatar.
Suosionosoitusten määrästä päätellen suuri osa yleisöstä taisi kuitenkin tulla paikalle David Gilmourin osuutta seuraamaan. Vanha Pink Floyd-kitaristi omistaa Leo Fenderin v. 1954 itse valmistaman Stratocasterin, jolla soitti Floydin Marooned-biisin. Liekö instrumentti jo ajan hampaan puraisema, sillä muut kappaleensa Gilmour soitti vuoden -57 Stratollaan. Gilmourin tyylikäs bluesvaikutteinen soittelu kuulosti edelleen todella hyvältä, vaikka osin soolot menivät nuotilleen samoin kuin 10 vuotta sitten Floydin The Division Bell -kiertueella. Ilmeisimmät Watersin kanssa aikoinaan tehdyt Floyd-klassikot (esim. Money, Time, Comfy Numb) jäivät soittamatta, joten tämä lienee Gilmourin kannanotto Floydin reunion-kiertuetoiveisiin – vain täysin omaa tuotantoa olevat kappaleet kelpasivat Strat Packin settilistaan.
Strat Pack kokonaisuutena oli sujuvasti toimiva, roudaukset toimivat hämmästyttävän sujuvasti samalla, kun valotaululla näytettiin nopeita Stratocaster-historiapätkiä ja keikalta estyneiden kitaristien videotervehdyksiä. Ainoastaan Jeff Beckin viime hetken peruutus jäi hieman harmittamaan. Getty Imagesista löytyy tapahtumasta ja harjoituksista kuvia.
Sitten vain Straton 100-vuotisjuhlavuotta odottelemaan, eiköhän sitä olla elossa vielä 2054.