Puolassa osataan juhlia poliittisen historian merkkitapahtumia tyylikkäästi. Tuore osoitus tästä oli David Gilmourin houkutteleminen konsertoimaan Gdanskiin 26.8. juhlistamaan solidaarisuus-liikkeen 26-vuotisjuhlavuotta. Liike sai alkunsa Gdanskin telakalla, joka toimii hienosti myös konserttipaikkana (vuosi sitten Jean-Michel Jarre konsertoi samassa tilaisuudessa). Paikalle oli saapunut arvioijasta riippuen 50 000 – 70 000 ihmistä, joten alue oli varsin hyvin täynnä Floyd- ja Gilmour-paitaisia faneja.
Gilmourin On an Island -levyn tiimoilta tehty kiertue on takanapäin, mutta tällä ylimääräisellä keikalla bändi oli vieläkin hyvässä kunnossa. Keikka alkoi Floyd-biiseillä Breathe ja Time, jonka jälkeen seurasivat On an Island -levyn biisit. Toisessa setissä kuultiin pelkästään wanhoja Floyd-vetoja. Yhdeksi kohokohdaksi nousikin Echoes-kappaleen lämmittely, joka veti vertoja 70-luvun tulkinnoille. Lähes puolituntinen biisi loi upean maagisen tunnelman lasershow’n värittäessä hylättyä telakkamaisemaa. Vanha luottomies Mark Brickman tiimeineen oli jälleen tehnyt hienoa työtä show’n visualisoinnissa.
Breathe / Time / Breathe Reprise
Castellorizon
On An Island
The Blue
Red Sky At Night
This Heaven
Then I Close My Eyes
Smile
Take A Breath
A Pocketful Of Stones
Where We Start
2. setti
Shine On You Crazy Diamond
Wot’s… Uhh The Deal?
Astronomy Domine
Fat Old Sun
High Hopes
Echoes
Encoret
Wish You Were Here
A Great Day For Freedom
Comfortably Numb
Gilmour itse oli varsin pirteässä kunnossa. Pink Floydin tauon aikana soitinvalikoima on laajentunut banjoon ja saksofoniin. Varsinkin fonisoitanta yllätti – Gilmourillahan oli ihan hyvä ansatsi ja soundi, ja sävelmaalailut toimivat puhaltimenkin läpi. Sävelmaisemaa laajennettiin muutenkin hieman perinteisen rokkicombon ulkopuolelle: Shine On You Crazy Diamond -biisissä käytettiin alkuperäislevytyksessä viinilaseilla soitettua äänimattoa, ja niin tapahtui myös Gdanskin keikalla. Toinen kitaristi Phil Manzanera, basisti Guy Pratt ja fonisti Dick Parry vaihtoivat hetkeksi omat instrumenttinsa viinilasien hivelyyn yleisön kuunnellessa hiirenhiljaa. OaI-levyn orkesterisovitukset säveltänyt Zbigniew Preisner oli myös lavalla, mutta orkesteri jäi yleissoundissa valitettavasti hieman taustalle, ja ei päässyt aivan oikeuksiinsa.
Mutta silti – sähkökitara on soitin, jolla DG:llä on eniten annettavaa. Gilmour oli todella hyvässä soittokunnossa, OaI-levyn myötä uudistunut leadsoundi oli toimiva. Varsinkin Time-, Echoes- ja Astronomy Domine -biiseissä soolot lähtivät kunnon sfääreihin ja Gilmour antoi mustan Stratocasterin laulaa kuin 70-luvulla ikään. Uudesta materiaalista esim. levyn avaava Castellorizon / On an Island -potpuri osoitti livenä potentiaalia tulevaisuuden klassikoksi, ja tähän Gilmour innostuikin sooloilemaan reilusti levyversiota pidempän. Hän oli myös uudistanut soolosoitantaansa muutenkin – liveäänityksistä kuulee että esim. Timen tai Comfortably Numbin soolot on soitettu lähes nuotilleen samalla tavalla 80-luvun loppupuolelta lähtien, mutta nyt oli kliimakseihin ilmestynyt hieman uuttakin sävelkulkua. Dick Parryn soolo Shine Onissa oli myös upeaa kuultavaa.
Omaa kameraa en jaksanut roudata mukana tungoksessa, koska ajattelin että ”joku muu” varmaan ottaa kivoja kuvia – Flickrissä onkin jo muutama otos ja YouTubessa videonpätkiä.
voi vittu ku oon kateellinen!
Ittiä ahistaa, että en ehkä tuu koskaan äijää livenä näkemään.
Kyllä kun tuota levyä on kuunnellu ja Albert Hallin leffaa katellu, niin polttelis niin kympillä olla ite paikan päällä. Joskus.