Vuonna 1988 sain käsiini kasetin (kyllä, kunnon c-kasetin), jonka kannessa oli uniikilla piirrostyylillä kuvattu raskaan musiikin konserttitapahtuma. Työnsin sen mankkaan, Stonen debyyttialbumi alkoi soida, ja olin myyty. Suomessa tehtiin mahtavan tasokasta speed metalia, joka pärjäsi vertailussa mihin tahansa muuhun aikalaissuosikkiin.
20 vuotta myöhemmin: missasin jälleen molemmat Stonen kesäfestarikeikat, mutta sain käsiini lipun Tavastialle! Parin vuosikymmenen jälkeen odotus palkittiin vihdoin. Loppuunmyydyssä klubissa (yllätyksekseni Joutsenniemi spiikkasi, että Stone myi Tavastian täyteen ensimmäistä kertaa) oli huippufiilis heti introna soineen Finlandian alusta lähtien. Alusta lähtien kuuli myös, että bändihän on todella kovassa soittokunnossa. Settilista oli koostettu enimmäkseen parilta ensimmäiseltä levyltä – tavallaan sääli, että Colorsin kokeilevammat jutut jäivät pimentoon ja ainoastaan White Worms kuultiin, ja Emotional Playgroundilta Small Tales. Massiivinen No Anaesthesia! -teos sekä teemabiisi Get Stoned olivat keikan huippuhetkiä, joissa upeimmin pääsi esille bändin oivaltava biisintekotaito ja raju soitto. Marshall-rivistö lavan takaosassa riitti lavastukseksi, kun klassikkobiisi toisensa jälkeen räväytettiin ilmoille.
Keikan menon kannalta tuo oli silti hyvä ratkaisu. Väki pysyi liikkeessä kaahausbiisin seuratessa toistaan, välispiikit pysyivät aika minimissä eikä suvantovaiheita turhaan otettu väliin fiilistä laskemaan. Bändin mukaan reunion-keikat on nyt tehty, ja lopetus oli kyllä huikea nostalgiatrippi vanhalle fanille ja loistavat keikat olisivat arvoisensa päätös tälle syrjäisen maan vauhtimetallin pioneerille. Roope Latvala tosin kertoo Soundissa tehneensä uusia biisejä, jotka saattavat kuulostaa Stonelta. Aika siis näyttää, vieläkö Stone Age saisi jatkoa…