Ylläs Jazz Blues 2009

Ylläs Jazz Blues 2009

Täällä Jyväskylässä oli jo pitkään odotettu, koska pääsisi taas Yllästunturin maisemiin jazzia kuuntelemaan. Jo aika mones Ylläs Jazz Blues tapahtui viime viikonloppuna, ja reilu parikymmenen hienon Summer Jazz -työntekijän kanssa kävimme katsastamassa tunnelmat.

Islantilainen K-Trio on viimeisin Young Nordic Jazz Comets -kisan voittaja. Kuuntelin sitä aluksi korvat höröllä koska keikan alkupuoli tarjosi mukavan kuuloista modernistista fiilistelyä. Setin jatkuessa lupaukset sitten jäivät mielestäni vähän lunastamatta – biiseissä oli kyllä kivoja melodioita, mutta sooloilu ei tarjonnut sinänsä mitään kovin ihmeellistä. Ehkäpä YNJC:n aiemmat, jotkut varsin räväkätkin, voittajakokoonpanot saivat odotukset hieman väärään suuntaan. Luokittelisin bändin toistaiseksi tylsästi ”ihan kivaksi pianojazziksi”, mutta ehkäpä aika tuo ilmaisuun hieman lisää syvyyttä.

Viinikainen-Kannaste-Riippa trion fiilistely veikin kuulijan sitten astetta syvemmälle. Trion jokaisella jäsenellä riitti solistista sanottavaa ja bassoton trio kuulosti miellyttävän kuulaalta samalla tarjoten kitaristi Viinikaiselle laajasti maalailutilaa. Rumpali Riippaa en ollut kuullut aikoihin, ja hänen räiskyvää soittoaan oli todella ilo kuunnella, ja Kannasteen fonivyörytykset toimivat tällä pohjalla säväyttävästi.

Sawadu on Pariisista ponnistava senegalilais-kamerunilais-ranskalainen trio, jonka musiikissa arvattavasti oli reippaasti afrotyyppistä poljentoa. Tavallinen neljäänlaskija saattoi olla keikan aikana melkoisen hukassa orkesterin hämmästyttävän monipuolisen rytmisen ilmaisun kanssa. Kitaristi Hervé Samb ja rumpali Brice Massy leijuivat omissa sfääreissään basisti Hubert Dupontin hieman aristokraattisemman bassottelun päällä. Vaikka tämä ei aivan mielimusaani ollut, niin hienosti soitettu että pakko digata!

DSC00110

Verneri Pohjolan Miles Davis -tribuutti oli sitten juuri sitä mitä antoi odottaakin – tyylillä toteutettu kokonaisuus, jossa Pohjolan hienostunut tyylitajuisuus pääsi leijailemaan hienon bändin (Kaisa Kulmala – pno, Kannaste – sax, Ville Herrala – bs, Riippa – drs) yllä. Biisivalikoima ulottui Milesin cool jazz -ajoista sähköisen kauden tuotantoon. Grrrrreat!

K-trio ja Sawadu kiertävät vielä muutakin Suomea, joten kannattaa käydä itsekin toteamassa päivän kunnot.

One thought on “Ylläs Jazz Blues 2009

Comments are closed.