Voivod Tavastialla

Voivod Tavastialla

Ajattelen Juho Juntusta usein ja lämmöllä. Häntä ja erityisesti Voivodin Dimension Hatröss -levyn arvostelua Suosikissa joskus 80-luvun lopulla on kiittäminen siitä, että tutustuin tähän omaperäiseen ja uraauurtavaan bändiin. Jokainen levy- tai kasettiosto oli niihin aikoihin huomattava sijoitus, koska tuloni riippuivat koulumenestyksestä: kympistä kymppi. Kun uusi levy maksoi 62 tai 64 markkaa, täytyi olla alla hyvä jakso koulussa sekä erittäin kiinnostava julkaisu tähtäimessä, jotta ostopäätös voi syntyä.

Dimension Hatröss oli täydellinen: bändin logo oli magein kaikista, kansitaide inspiroi scifistä kiinnostunutta mieltä ja biisien nimissä oli käytössä eri kieli kuin kuolema-, bile- ja päihdevaikutteisessa metalligenren keskimääräisessä edustajassa. Paketin sisältämä musiikki oli juuri niin hienoa kuin saattoi odottaakin. ”All I need is new world”, lauloi Denis Belanger ja bändi tutustutti nuoren kuuntelijan uusiin soundeihin, efekteihin, uniikkiin kitarismiin… Epäuskoisena kuuntelin, voiko tällaistakin musiikkia olla olemassa.

Juuri kitaransoitto tekee minulle Voivodista ”sen”. Edesmennyt kitaristi Denis D’Amour oli mahtavan luova ja omaperäinen säveltäjä ja soittaja, jolla oli ensimmäisestä soinnusta lähtien tunnistettava tyyli. D’Amour käytti todella rikasta harmoniaa ja sai sen silti kuulostamaan hyvällä tavalla pahaenteiseltä ja raskaalta. Voivodin biisit ovat antoisaa sävelmaailmojen tutkiskelua, jossa epätavalliset harmoniat poukkoilevat epätavallisen rytmiikan tahtiin, ja kokonaisuus lopulta kuulostaa järjestyneeltä kaaokselta.

Nyt näin Tavastialla bändin kolmatta kertaa, ja jokaisella kerralla kitarassa on ollut Dan Mongrain. Täydellisempää korvaajaa ei varmasti olisi voinut löytyä. Mongrain arvostaa Voivod-perinnettä ja soittaa klassiset kappaleet kuten pitää. Hienoa on myös, että hän pystyy jatkamaan perinnettä uskottavasti. Bändin uusilla levyillä koko ajan kasvavassa roolissa hän osoittaa, että näkemystä kehittää bändiä löytyy. Mongrain ei jää pelkäksi paikkaajaksi tai cover-kitaristiksi, joka vain toistaisi jähmettyneesti menneitä, vaan on ottanut D’Amourilta jääneet ainekset käyttöön ja kehittänyt kitara-osastoa todella hyvään suuntaan. Tämä toimii myös livenä järkähtämättömän varmasti ja hyvällä soundeilla.

Keikka muutenkin oli paras kolmesta, rentoa ja maanläheistä tekemistä. Belangerin asenne oli normaali kaiken nähneen rock-työläisen: spiikeissä Suomessa olon ihanuuden ylistämistä ja kuinka juuri suomalaisfanit ovat erityisen tärkeitä bändille. Biisien väleissä jammailtiin välillä niitä näitä ennen hyppyä takaisin bändin omien biisien ylhäisiin sfääreihin. Tavastian ulko-ovella odotti pari pakua muistuttamassa, että huomenna on uusi keikka toisessa maassa.