Yksi suurimmista kitaristivaikuttajistani on ilman muuta Alice In Chainsin Jerry Cantrell. Kaikki on kohdallaan: raskas tunnistettava soundi, omaperäinen soittotyyli, hienot sävellykset, ja aina mukana suuria tunteita.
Cantrellia kuullakseen on täytynyt aina aiemmin matkustaa eri puolille maailmaa (esim. Istanbuliin ja Joensuuhun), mutta tällä kertaa keikkatapahtuma oli melko arkisesti vain 5 minuutin junamatkan päässä.
Bändin asenne lavalla oli onneksi jotain muuta kuin arkinen. Tässä oli nyt tarjolla jylhä klassikkobändi, joka tuntuu vain tulevan parempaan ja parempaan soittokuntoon. Viime vuoden Gröna Lundin keikka oli ympäristön takia hupaisa, mutta omalla lavalla fiilis oli oikeampi kun lavalta ei biisien välissä kommentoida porukan vuoristorata-ajelua.
Yleisöä olisi voinut olla enemmän enkä voinut olla ihmettelemättä pientä aneemisuutta. Keikkaa odotellessa pääsi helposti aivan eteen 5-6 rivin paikkeille. Suurta säpinää ei missään vaiheessa syntynyt, paitsi lavalta heitettyjä plektroja saalistettaessa. Edes Dam That River ei saanut aikaan kuin muutaman pompun.
Miksaus oli erittäin bassovoittoinen lavan edessä. Kauempaa kuvatuissa kännyvideoissa on balanssi enemmän kohdallaan (eli kitarat pinnassa).
Bändikemia pysyy tasapainossa Mike Inezin ja William Duvallin soittaessa hymy korvissa ottaen kontaktia yleisöön, kun taas Sean Kinney ja JC soittelevat omissa maailmoissaan. Olen nähnyt kyllä hieman riehaantuvammankin Cantrellin…
Itselleni kyllä kelpasi, hyvässä vedossa oli bändi ja setissä sopivasti uusia ja vanhoja biisejä, kuten aina. Mutta nyt on nähty tarpeeksi bändiläisten ilmeitä, seuraavalla keikalla menen taas miksauspöydän eteen.