Uusi tulokas Suomen festaritarjonnassa eli Hellsinki Metal Festival tarjosi hyvän valikoiman niin pitkän linjan kuin uudempiakin metallityöläisiä.
Itselleni HMF:ään meno oli selviö Voivodin takia, ja festarin muu tarjonta oli etukäteen ajateltuna melko yhdentekevää. Päivä oli siis täynnä mahdollisuuksia, kun tärkein anti tapahtui iltapäivällä kolmelta ja kaikki sen jälkeen olisi plussaa.
Arionin tykitellessä ykköslavalta iltapäivän paahteessa alkoi festarikansaa alkoi kertyä myös kakkoslavalle, jossa alkoikin näkyä heti tuttuja hahmoja. Voivodin jäsenet tekivät nöyrästi itse soundcheckiä, ja välillä pohdin, näkyykö rundaaminen naamassa ja eleissä jo hieman liikaa?
Laulaja Denis Belanger näytti siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa, hankaluutta tuntui olevan lavamiksauksen kanssa ja myös piuhakassin kanssa ees taas juoksentelua tapahtui, mutta muutamaa minuuttia ennen määrä-aikaa lava tyhjeni ja aloitusnauha pyörähti käyntiin.
Yrmeys oli saman tien poissa, ja lavalle asteli neljä hyväntuulista muusikkoa esittämään scifimetaliaan kauniissa kesäsäässä. Olin välttänyt arvioita ja clippejä kiertueen aiemmilta keikoilta, jotta en spoilaisi kokemusta, ja se kannatti. Kymmenen biisin settilistalla oli edustava valikoima biisejä yhdeksältä levyltä (vuoden 2022 Synchro Anarchyltä kaksi).
Kuten aiemmillakin näkemilläni bändin keikoilla, diggasin suuresti Dan Mongrainin kitaroinnista. En väsy ihmettelemästä sitä luovuuden ja varmuuden yhdistelmää. Sooloilijana ja biisintekijänäkin hänelle on alkanut putoilla täysosumia, kuten vaikkapa Obsolete Beingsin soolo. Mahtavaa kuulla, miten soololla voi täydentää biisin tunnelmaa ja viedä sitä uusiinkin suuntiin ennen palaamista muotoon.
Biisi kannattaa tsekata. Soolo 2.55 alkaen.
Mongrainin ympärillä muutkin jäsenet olivat hyvissä fiiliksissä. Michel Langevin on huikean musikaalinen orgaaninen rumpali ja bändin vision luoja ja ylläpitäjä. Vaikka ympärillä on jäseniä vaihtunut eri syistä, Langevin vaalii bändin soundia ja suuntaa lempeän despoottisen tuntuisesti.
Oli esimerkiksi hienoa kuulla peräkkäin v. 1986 Rrröööääärrr-levyn Thrashing Rage ja 1997 Phobosin Rise. Thrashing Ragen ajoista on muuttunut basisti ja kitaristi, Risen ajoista laulaja ja basisti. Belanger esitteli Risen ”vaikeana laulettavana”, mikä varmaan viittasi biisin alkuperäisen laulajan Eric Forrestin suurempaan örinätasoon. Erityisiä ongelmia ei tosin ulosannissa ollut, tai ainakaan en kuullut, kun lavan edessä lauluvolume jäi välillä miksauksessa jalkoihin varsinkin keikan loppupuolella.
Voivodin jälkeen kiertelin tsekkaamassa loppuillan muut bändit. Behinged jäi mieleen ihan vaan brutaalilla kreisiydellään. Suicide Angels toimitti oivallista kasari-thrashiä. Monumentsia pitää kuunnella lisää virtuoottisen laulajan ansiosta ja Impaled Nazarene oli taattua omaa laatuaan.
HMF oli hyvä lisä maamme festaritarjontaan, toivotaan parasta jatkoa tuleville vuosille.