Markus Elgland manasi joskus kesällä eräässä illanvietossa, että kunnon jazzia olisi päästävä soittamaan pitkästä aikaa. Ajatus oli nyt kypsynyt Deja Vu -yhtyeen keikaksi asti. Muistaakseni pari vuotta sitten viimeksi esiintyneeseen kokoonpanoon kuuluivat kitaristi Elglandin lisäksi basisti Tony Elgland, pianisti Samuli Mikkonen sekä rumpali Markku Ounaskari.
Nelikko saikin aikaan kelpo jazzmättöä. Niin vanhat jazzstandardit kuten Beautiful Love kuin omat sävellyksetkin (esim. M. Elglandin virtuoottinen Ornette) alkoivat elää monivivahteista elämää orkesterin käsittelyssä. Perusjazzista tulkintojen annettiin kasvaa ajoittain helposti freenkin puolelle ennen seuraavaa seesteistä jaksoa.
Ja mikä keikassa oli hienoa – jokin kummallinen vimmaisuus oli illalla läsnä orkesterin sooloissa. Kauniin seesteisestä tunnelmoinnista N Henkeä -kokoonpanoissaan tunnettu Mikkonen antoi pianolle kyytiä tavalla, jota olen harvoin kuullut, ja Markuksen Gibson sai yhtälailla tuta kimuranttia bebop-solismia ja kvarttiklustereita: kilpasoiton takuumiehinä taituroivat Ounaskari ja T. Elgland loivat hymyssä suin vaativaa ja kompromissitonta kudosta.
Hmm – tätä voisi kuunnella lisääkin. Toivottavasti seuraava keikka on ennen vuotta 2005.