Ei väkinäisesti opeteltuja suomenkielisiä fraaseja, bändiesittelyitä, tai miten kivaa on olla juuri Suomessa keikalla. Sen sijaan NIN luotti hyviin soundeihin, kikkailemattomaan esittämiseen ja hienoon visuaalisuuteen.
Kategoria: Rockit ja popit
Ben Granfelt
Ben Granfeltia tulee aina lähdettyä kuuntelemaan kun tilaisuus on. Tällä kertaa se oli mukavassa rokkiympäristössä Red Neckissä.
Paul Gilbert
En ole ikinä ollut mikään tilukitaroinnin yletön ystävä, mutta amerikkalaisen Paul Gilbertin blues-pohjainen shreddaus on aina miellyttänyt. Paikalle oli siis mentävä, kun taiteilijan kiertue ulottui
Led Zeppelin Reunion
Takinkääntöä luvassa: en ollut kovin toiveikas Led Zeppelinin reunionista etukäteen. Mutta kun näki kaikki nämä hienot videopätkät, niin pakko myöntää että olipa upea keikka… Varsinkin
David Gilmour Gdanskissa
Gilmourin On an Island -levyn tiimoilta tehty kiertue on takanapäin, mutta tällä ylimääräisellä keikalla bändi oli vieläkin hyvässä kunnossa.
Killerirockista ei killerifestaria
Kurja homma – Jyväskylässä kesäkuussa ensi kertaa järjestetty rockfestari Killerirock ei sujunutkaan aivan odotusten mukaan, ja järjestävä taho on jättänyt konkurssihakemuksen. Olisinpa toivonut että festari
David Gilmour
Jopa Suomessa on ollut luettavissa uutisia David Gilmourin maaliskuussa julkaistavasta soololevystä ja -kiertueesta. Miksiköhän kuitenkin on esim. tämän päivän Hesarissa jätetty mainitsematta, että kiertueeseen kuuluu