Tonic oli antoisa uusi tuttavuus – eipä ihme, sillä fonisti ja suuren osan biiseistä säveltänyt Manuel Dunkel kertoi yhtyeen olevan perustettu ”tällä viikolla”. Täpötäydessä Jazz
Pianisti Joona Toivasen aika armeijan soittokunnassa ei selvästikään mennyt lorviessa, sillä marssimusisoinnin oheistuotteena inttikavereiden kanssa syntyi mainio R.A.S. -yhtye. Setti koostui kahdentyyppisestä materiaalista: aluksi kuulasta
Nimestään huolimatta So-So Bandin musisointi oli luovaa, innostavaa ja jopa modernin kuuloista – kolmen olemassaolovuotensa aikana bändin on tietenkin jo ollut mahdollista kehittää itsensä kuuloinen
Breadmachinen keikalla sai nautiskella monipuolisesta ja hyvällä maulla sävelletystä ja tulkitusta jazzista. Bändi kuvailee kotisivuillaan musiikkiaan sekoitukseksi jazzbossasta, hiphopista, soulista ja bebopista, eikä kuvailu ole
”Bebop!” sanoivat Marcus Elgland (gtr), Samuli Mikkonen (pno), Uffe Krokfors (bs) ja Olavi Louhivuori (drs) – ja tyylipuhdasta kiperää boppia tulvi baarin lavalta parin setin
Suomalais-norjalais-tanskalainen kvartetti Mandala luotti keikallaan kevyesti rullaavaan ECM-jazziin. Vuodesta 1998 toiminut bändi koottiin aikanaan basisti Ole Marius Sandbergin ja fonisti Sissel Vera Petersenin tutkintobändiksi Trondheimin
Tuomo Dahlblom Trio (Dahlblom – gtr, Tero Tuovinen – bs, Hannu Leppänen – drs) musisoi lähes täydelle baarille syksyisenä torstai-iltana. Puolentoista tunnin setti koostui kokonaan
Cocktail party -keikkansa tauolla (jonka orkesteri vietti oikeaan tyyliin Jazz Barissa) Lenni-Kalle Taipale yhtyeineen tulkitsi iättömiä lounge jazz -klassikoita lyhyen setin verran… Orkesterin yhteissoitto kuulosti
Weather Reportin biisejä soittanut Mysterious Traveller oli tsekannut hommansa hyvin! Kyseessä on Suomalaisen konservatorion opiskelijoiden workshop, jonka ohjaajana on legendaarinen kitarapedagogi Juhani Syrjälä. Orkesteri soitti
Coverbändeistä saa parhaimmillaan erittäin antoisia kuuntelukokemuksia. Tämän todisti Nimismies, joka antoi vanhalle Police-matskulle arvoisensa kohtelun. Biisivalinnat ja soundimaailma olivat erittäin onnistuneita. Laulaja Juha Salosen Sting-ääni
Fredrik Nordström Quartet (Nordström – sax, Mattias Ståhl – vibes, Filip Augustson – bs, Fredrik Rundqvist – drs) vieraili Jazz Barissa to 29.3. Jostain syystä
Intensiivinen, taidokas, vakuuttava. Pepa Päivinen Trion keikka baarissa kannatti kokea! Päivinen revitti basso-, baritoni- ja tenorifoneistaan niin laajan sävykirjon, että harvoin kuulee. Hannu Rantanen (bs)